|
23.08.2010, 16:07
Lenita Toivakka: Terveiset budjettiriihestä

Kiireinen viikko on takana. Eduskuntaryhmä kokoontui Porissa ja Raumalla.
Suomen valinta maailman parhaaksi maaksi ajoittui sopivasti samaan ajankohtaan.
Saimme porukalla Alex Stubbin johdolla skoolata mieluisalle uutiselle.
Osallistuin viikolla myös Säätytalolla hallituksen budjettiriiheen, joka tänä
vuonna sujui sopuisasti ilman suurempia vääntöjä. Tiukka budjetti sisältää
paljon hyvää niin lapsiperheille, eläkeläisille, tavallisille palkansaajille.
Maakuntana saamme olla tyytyväisiä tiehankkeiden etenemiseen suunnitelmien
mukaan.
Eilen osallistuin Savonlinnan seudun yrittäjien Kauppalaiva
2010-tapahtumaan. Yli 200 yrittäjää ja elinkeinoelämän edustajaa risteili
kolmella laivalla Saimaalla päätyen Schaumanin vanhaan teollisuuskiinteistöön.
Mielenkiintoinen, luovia ajatuksia ja keskustelua herättänyt tila. Mitäköhän
siellä tulevaisuudessa tehdään. Eilinen poiki hyviä ideoita paikallisille
päättäjille.
Minulla oli ilo tuoda eduskunnan terveiset tilaisuuteen. Kerrottavaa oli
paljon, pääsin kertomaan kuulumisia suoraan budjettiriihestä.
Tiukan taantuman jälkeen, tuntui hyvältä kertoa pk-yrittäjille, jotka
vaikeina aikoina kantoivat vastuuta ja pitivät kiinni työntekijöistään, että
taloutemme on kääntymässä takaisin kasvu-uralle. Talousnäkymämme ovat paremmat
kuin alkukesästä ja työttömyyden kasvuvauhti on hidastumassa. Erityisesti
nuorisotyöttömyys on kääntynyt nopeaan laskuun.
Hallituksen elvytystoiminta onnistui ajoituksellisesti erittäin hyvin ja se
loi eväitä nyt orastavalle uudelle kasvulle ja hidasti työttömyyden kasvua
massatyöttömyydeksi. Kun vertaamme 90-luvun lamaan, oli työttömyys tuolloin
lähes nelinkertaista vaikka bkt:n syöksy ei ollut niin rajua kuin tässä
taantumassa.
Vasemmiston väitteet hallituksen toimettomuudesta ja vähäisistä
toimista ovat perätöntä opposition perushapatusta. Aiemmissa lisäbudjeteissa
kohdennetut lisäeurot työttömyyden hoitoon ja aktiivitoimiin vaikuttavat
edelleen. Työttömät tarvitsevat näitä jo aiemmin käynnistettyjä aktiivitoimia,
mutta eniten työttömiä auttaa se, että he saavat työtä.
Talousarviossa pääpaino onkin juuri orastavan talouskasvun tukemisessa ja
työpaikkojen luonnissa. Parasta, mitä nuori ja pitkäaikaistyötön voi taantuman
jälkimainingeissa saada, on työpaikka. Työttömiä ei todellakaan ole unohdettu
vaan nyt pyritään luomaan työllisyyspolitiikkaa, jolla luodaan kestävää
hyvinvointia suomalaisille. On hyvä muistaa, että aktiivitoimia
työttömyydenhoitoon ei ole suinkaan lopetettu vaan asetettu taantuman väistyttyä ja
työttömyyden alennuttua matalammelle tasolle. Määräaikaiset ja kertaluonteiset
elvytystoimet päättyvät ensi vuonna vähitellen, kun talouden näkymät
kirkastuvat. Tämä on mielestäni enemmän kuin loogista.
Lenita Toivakka,
kansanedustaja
Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja
|