Anna-Liisa Lämsä: Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on yksi 2000-luvun yhteiskuntapolitiikan keskeisimmistä haasteista. Aihealueeseen liittyvät kysymykset puhuttavat niin nuorten parissa käytännön työtä tekeviä, hallintovirkamiehiä ja poliittisia päättäjiä kuin tutkijoitakin. Aihe oli esillä myös Kokoomusnaisten Helsingin piirin ja Uudenmaan Kokoomusnaisten viime viikolla Eduskuntatalolla järjestämässä tilaisuudessa, jossa pidin alustuksen otsikolla ”Itseltään hukassa? Keinoja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. En tiedä, odottiko joku läsnäolijoista saavansa konstipussin, josta löytyisi sopiva kikka erilaisiin ongelmatilanteisiin.  Sellaisen sijaan alustukseni keskiössä oli välittävien aikuisten merkitys nuorten selviytymisessä. Mitä jokainen aikuinen voi tehdä koulutuksestaan ja taustastaan riippumatta.

Nuorten syrjäytymisestä käytävä keskustelu kertoo ennen muuta aikuisten huolesta siitä, miten nuorille käy elämässään. Aikuisten kuuluukin olla huolissaan. Huolestuminen on osoitus välittämisestä. Kukaan ei kuitenkaan yleensä kerro, mitä nuorten syrjäytymisellä kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Tällöin on vaarana, ettei uhkakuviin epämääräisesti kohdistuva huoli muutu konkreettisiksi teoiksi. 

Aito välittäminen on tekoja. Se on myös tehokkainta nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. Erilaisista ongelmatilanteista selviytyvät parhaiten ne nuoret, jotka saavat lähiyhteisöltään tukea. Tuen antajana voi olla isä, äiti, mummi, kummi, naapuri, ystävä tai vaikkapa kasvatuksen ammattilainen. Oleellista on se, että nuorella on lähellään aikuinen, joka on aidosti kiinnostunut hänestä ja siitä, mitä hänelle kuuluu. Välittävä aikuinen on nuorelle eräänlainen matkaopas ja tulkki, joka auttaa nuorta oman polkunsa löytämisessä silloinkin, kun maailma tuntuu kaoottiselta ja nuori kokee itsensä voimattomaksi ylitsepääsemättömiltä tuntuvien elämänongelmien edessä.

Yhteiskunnan auttamisjärjestelmältä saatavan tuen merkitys korostuu tilanteissa, joissa nuoren omat voimavarat ja mahdollisuudet läheisten tukeen ovat riittämättömiä. Myös näissä tilanteissa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa saatu tuki on tehokkainta. Avun saamisen pitkittyminen sen sijaan johtaa herkästi ongelmien kasautumiseen, eikä nuori välttämättä tule autetuksi monista auttajista huolimatta. Eri auttamistoimet voivat olla myös ristiriidassa keskenään, jolloin ne vain lisäävät tuen tarvetta sen sijaan, että ne tukisivat nuoren kasvua ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Nuoren ympärillä voi olla paljon puhuvia päitä, muttei yhtään ihmistä, joka näkisi koko nuoren.

Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia. Oleellista on, miten aikuiset, niin perheessä, koulussa kuin auttamispalveluissakin kohtaavat nuoren. Aikuiset toimivat nuoren peilinä, josta hän näkee kuka ja millainen hän on ja millainen hänestä voi tulla. Tällöin nuorelle neuvoksi ja varoitukseksi tarkoitettu ongelmapuhe voi päinvastaisista tavoitteistaan huolimatta toimia itsensä toteuttavana ennusteena kertoessaan nuorelle, kuinka monta syytä hänellä on olla ongelmallinen. Onko hänellä edes vaihtoehtoja?

Välittävän aikuisen yhtenä tehtävänä – ehkäpä kaikkein tärkeimpänä – on toivon ylläpitäminen nuoren elämässä. Mikä ovat nuoren nykyiset ja tulevat mahdollisuudet ja miten tavoitteet voidaan saavuttaa? Jo pienen pieni toivon kipinä ja aikuisen oikea-aikainen rohkaisu ja kannustus voivat olla nuorelle ratkaisevan tärkeitä: elämä jatkuu vaikeista kokemuksista huolimatta. 

Anna-Liisa Lämsä

KT, Oulun Kokoomusnaisten puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten hallituksen ja Kokoomuksen Naisten Liiton hallituksen jäsen