09.01.2015

Arkadianmäellä loppuvuodesta päätimme vuoden 2015 talousarviosta poikkeuksellisen epävarmassa taloustilanteessa. Valtiovarainvaliokunnassa vastuullamme on arvioida hallituksen tekemä budjettiesitys. Olen tyytyväinen, että saimme valiokunnassa hallituspuolueiden kansanedustajien kesken neuvoteltua lasten arkea merkittävästi parantavia muutoksia.

On lohdullista, että ainakin kolmesta asiasta voimme olla täysin varmoja. Ensinnäkin. mitä kestävämmin tasapainotamme taloutemme sitä paremmin pärjäämme tulevissa talouden tyrskyissä. Emme saa yli varojen elämällä ahnehtia lapsiemme mahdollisuuksia. Toiseksi Suomi pärjää vain työllä ja yrittämisellä sekä osaamisella. Siksi niiden edistäminen on oltava politiikan painopiste. Kolmanneksi toimet, joita teemme lasten hyvinvoinnin edistämiseksi ovat kullanarvoisia.

Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on huutava vaje lastentarhanopettajista ja päivähoitopaikoista. Oli välttämätöntä, että onnistuimme toistamiseen lisäämään voimavaroja yliopistolliseen lastentarhanopettajien koulutukseen. Päiväkoteja on oltava siellä missä lapsiakin. Huoli perheissä lastentarhanopettajapulan vaikutuksista esiopetuksen ja päivähoidon laatuun on ollut suuri. Päätöksellä halusimme myös vauhdittaa valmisteilla olevan päivähoitolain uudistamista varhaiskasvatuslaiksi. Yhtä lailla vauhditimme lisärahalla sosiaalityöntekijöiden koulutusta, jotta lastensuojelussa olisi riittävästi päteviä tekijöitä. Osaavat ihmiset tekevät palveluiden laadun.

Suomessa syntyy vuosittain noin 650 alkoholin vaurioittamaa lasta. Pelkästään Helsingin Naistenklinikalla synnyttää viikoittain 1-2 päihdeäitiä. Olemme eduskunnassa toistuvasti pelastaneet päihdeäitien palvelut. Näin meidän oli tehtävä myös ensi vuoden budjetin osalta. Johtamani valtiovarainvaliokunnan jaoston toistuvista vaateistamme huolimatta sosiaali- ja terveysministeriö ei ollut tälläkään kertaa turvannut rahoitusta.

Ensi- ja turvakotien liiton päihdeongelmaisten äitien ja heidän perheidensä Pidä kiinni -hoitojärjestelmän tuottamat palvelut olivat taas vaarassa. Nyt teimme koko valiokunnan voimin vahvan hallitusta nuhtelevan lausuman, jossa edellytimme, että asia on laitettava kuntoon.

Äidin raskaudenaikaisen päihteidenkäytön aiheuttama sikiövaurio on pahimmillaan korjaamaton kehitysvamma, joka vaatii pysyvää ja kallista laitoshoitoa. Päihdeäitien hoidossa on kyse viisaasta investoinnista ennaltaehkäiseviin palveluihin, joiden puute aiheuttaa mittavia kuluja huostaanottojen ja vaurioituneiden lasten tarvitsemien palveluiden muodossa inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Päihteetön vanhemmuus on asia, jota pitää tukea.

Toimiessani opetusministerinä viime eduskuntakaudella nostin päätavoitteeksi perusopetuksen laadun kehittämisen. Tiedossa oli ensimerkkejä oppimistulosten heikkenemisestä. Oli selvää, että hyvä peruskoulu ei ole itsestään selvyys vaan se vaatii jatkuvaa kehittämistä. On huolehdittava siitä, että opettajilla on hyvät mahdollisuudet tehdä työtään ja jokaisella lapsella mahdollisuus oppimisen iloon. Aloitin perusopetus paremmaksi eli pop-hankkeen, jonka toteuttamiseen suunnattiin uusi perusopetuksen laadunkehittämisraha. Päätavoite oli ylisuurten ryhmäkokojen kitkeminen. Opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppilaalle. Aloitin myös valtakunnallisen ryhmäkokojen seurannan.

Talouden säästötalkoissa perusopetuksen voimavarat on nyt viety äärirajoille eikä enää ole varaa leikata. Päinvastoin on etsittävä keinoja vahvistaa koulutusta. Viestimme valtiovarainvaliokunnasta oli, että hallituksen on ensi vuoden lisäbudjetissa huolehdittava perusopetuksen laadun kehittämisen määrärahoista. Tästä sovimme hallituspuolueiden kesken ja löimme kättä päälle.

Perusopetuksen kehittämisen rinnalla laitoin alulle 90- luvun lamassa hävinneiden koulujen kerhojen elvyttämisen. On ilahduttavaa, että nykyisin lähes joka kunnassa on vilkasta kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan yhtenä tärkeänä tavoitteena on edistää lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia ja turvallista iltapäivää.

Ikävä kyllä ensi vuoden budjettiesityksessä oli koulujen kerhorahat taas leikattu lähes olemattomiin. Onnistuimme valtiovarainvaliokunnan sivistyskansanedustajien voimin etsimään kerhojen jatkamiselle määrärahat. Koulujen kerhot ovat hyvä keino tavoittaa erityisesti niitä lapsia ja nuoria, joilla ei esimerkiksi perheen tilanteen vuoksi ole muuten mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti. Kerhot ovat myös täsmätoimi kitkeä lasten liikkumattomuutta. On hyvä tavoite, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus yhteen harrastukseen läpi peruskoulun. Vanhemmuuden tukeminen ja tasapuolisten edellytysten luominen olla lapsi ja kasvaa turvallisesti aikuisuuteen on kansakunnalta viisas investointi.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja
valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

Jaa sisältö: