Mahdollisuuksien maailma » Politiikan korkeat korot

POLITIIKAN KORKEAT KOROT

Politiikan Korkeat Korot (PKK) on kokoomusnaisten sivu, joka ilmestyy Nykypäivässä kerran kuussa. Sivuilla käsitellään liiton ajankohtaisia aiheita, haastatellaan tekijänaisia, ja kummastellaan maailman menoa.

Onko mielessä aihe, mistä tulisi kertoa tai kentien mielenkiintoinen haastateltava? Ota yhteys viestintäsihteeri Anna von Hertzeniin osoitteella anna.vonhertzen@kokoomusnaiset.fi tai soita 045 136 7939. 

PKK 6.2.2009

Teksti: Anna von Hertzen
Kuva: Antti Pentikäinen

"Kouluta nainen, koulutat koko kylän

 


Hiv-positiivinen leski Piedade Macuacua sai uuden alun elämälleen Kirkon Ulkomaanavun "Naisten pankin" avulla. Piedade kouluttaa nykyään muita naisia hiv:n vaaroista.


                      Kokoomusnaiset täyttävät tänä vuonna komeat 90 vuotta. Naisten asema Suomessa on mennyt viimeisen 90 vuoden aikana huimasti eteenpäin, mutta kaikkialla maailmassa kehitys ei ole ollut yhtä menestyksekästä.   
                      Kehitysmaissa naiset hoitavat lapset ja tekevät yksin lähes kaikki kotityöt. He vastaavat perheen huoltamisesta, maaviljelystä ja polttopuiden keruusta. Kun suomalaisen keittiöön virtaa vettä hanasta, tansanialainen nainen kantaa vettä kilometrien päästä.  
                      - Kokoomusnaiset haluavat kohdistaa katseen kehitysmaihin, ja lähteä voimakkaasti tukemaan kanssasisariamme maailman köyhimmillä alueilla. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen ja tukeminen on usein paras tapa auttaa koko kansakuntaa, naistenliiton puheenjohtaja, opetusministeri Henna Virkkunen sanoo.

Naisissa suuri mahdollisuus

                      Kehitysmaiden naiset ovat Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäiselle innoituksen lähde, koska heihin sisältyy huikea käyttämätön potentiaali. Naisiin kohdistuvat myös vakavimmat ihmisoikeusloukkaukset ja julmin väkivalta.

                      - Naiset ovat heikoimmassa osassa, koska he tienaavat vähiten ja kantavat samalla suurimman vastuun perheen hyvinvoinnista. Jopa 80 prosenttia pienviljelijöistä on naisia. Näistä merkittävällä osalla ei ole maanomistusoikeutta, perimisoikeutta eikä lainanotto-oikeutta.

                      - Nämä perusasiat pitää tulla kuntoon, jotta perheet pystyvät parantamaan olojaan ja maahan uskallettaisiin investoida. Kun naiset voivat hyvin, lähtee talouskin nousukiitoon, Antti uskoo.

Ahneus kuriin

                      - Maailmassa riittää resursseja joka ikisen ihmisen tarpeisiin, mutta maailman kaikki resurssit eivät riitä yhden ihmisen ahneuteen, tiivistää meppi Sirpa Pietikäinen suurimman haasteemme.
                      Sirpa ja Antti toivovat, että kehitysmäärärahat saataisiin vähintään 0,7 prosentin tasolle budjetista. Tarve kehitysyhteistyölle vain kasvaa ilmastonmuutoksen ja ruokakriisin vuoksi. Monet kehitysmaat ovat nälänhädän partaalla.
                      - Suoraa rahallista tukea tulee osoittaa tyttöjen kouluttamiseen ja naisyrittäjyyden tukemiseen, sillä esimerkiksi naisille suunnatut mikrolainat ovat onnistuneet yli odotusten. Pelkkä rahan antaminen ei kuitenkaan riitä, vaan keinoja on mietittävä uudelleen, Sirpa pohtii.
                      Kehitysmaat tarvitsevat enemmän ja parempaa apua, tasavertaiset mahdollisuudet kauppapolitiikassa, lisää sijoituksia ja nykyistä kuuluvamman äänen eri järjestöissä. Länsimaiden ja kehitysmaiden on luotava aitoa, molempia osapuolia hyödyttävää kilpailua.

Molemminpuolista kasvamista

                      Demo on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, joka edistää demokratiaa kehitysmaissa. Järjestöllä on Tansaniassa hanke, jossa tuetaan paikallisten naisten osallistumista politiikkaan. Naisten poliittista uraa vaikeuttavat köyhyys, koulutuksen puute ja korruptio. Monessa perheessä naisen paikka on kotona.
                      - Maan 323 kansanedustajasta 98 on naisia, mutta vain pieni osa heistä on aidosti aktiivisia. Todellinen vaikuttaminen parlamentissa vaatii itseluottamusta, puolueiden tukea ja koulutusta, jota naisilla ei ole vielä tarpeeksi saatavilla, Demon toiminnanjohtaja Sari Varpama sanoo.
                      Tansaniasta on saatu hyviä kokemuksia, ja yhteistyötä jatketaan tulevaisuudessa. Vaikka suomalaiset tekevät arvokasta työtä kehitysmaiden hyväksi, eivät suomalaiset ole vain antavina osapuolina.  
                      - Kyse on molemminpuolisesta oppimisesta. Voimme oppia esimerkiksi tansanialaisilta intohimoa ja uskoa. Politiikkaan suhtautuminen on Suomessa helposti väljähtynyttä, ja pidämme monesti demokratiaa itsestäänselvyytenä, Varpama muistuttaa.


PKK 5.12.2008

Naiset kahvipannujen äärestä nuijan varteen!



Teksti: Anna von Hertzen

                             Kokoomusnaiset ovat julistaneet kahvinkeittolakon muistuttaakseen, että päteviä naisia kaivataan kipeästi kunnalliseen päätöksentekoon.
                             Lakon taustalla on fakta, että korkeimmat luottamustoimet olivat viime vaalikaudella kirjaimellisesti "miehitettyjä". Naisia oli kunnanhallitusten puheenjohtajina vain 22 prosenttia, lautakuntien puheenjohtajina 27 prosenttia ja valtuustojen puheenjohtajina 26 prosenttia.
                             - Luvut ovat hävettävän huonoja naisten kannalta. Tarvitsemme muutosta. Naisten nousu ykkösketjuun houkuttelisi myös lisää naisia politiikkaan, kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Henna Virkkunen toteaa. Virkkunen toimii Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kenttä hengessä mukana

                             Kokoomusnaisten kenttä otti kahvinkeittolakon omakseen. "Lakkorintamerkkiä" tilattiin keskustoimistolta satoja kappaleita, ja aihe sai monen jäsenen kirjoittamaan ajatuksiaan Kokoomuksen Naisten Liitolle. 
                             - Me naiset teimme ison työn vaalikentillä, ja sitä pitää osata arvostaa. Uskon, että saamme kuntaamme vielä aidosti tasa-arvoisen ilmapiirin, jos vain jaksamme tehdä töitä sen eteen, kuuluu Kymenlaaksosta.  
                             - Olen töissä miesvaltaisessa yrityksessä hierarkiassa kakkosena ja tiedän naisen kohtaamista ongelmista. Suurin ongelma on kuitenkin minusta meidän naisten omassa päässämme. Miehet aliarvostavat ja naisten pitää ylinäyttää, mutta toisaalta pitää olla myös röyhkeä ja valmis vaikka sitten siihen ylinäyttöön, jäsen Uudeltamaalta muistutti ja jatkoi:  
                             - Jos me naiset saamme asioita liian helposti jollain tasa-arvoponnella, ei se vie tilannetta eteenpäin. Se, mikä vie, on, että itse vaadimme muutosta ja taistelemme sen puolesta. Kuulostaa aivan taistelupropagandalta, mutta eespäin vain!

 Oikea puolue asialla

                              "Tyttöjen" aika on ohi, viestittivät monet naisliittolaiset ympäri maata.
                             - Kahvinkeittolakko-mentaliteetti on asiaa! Naisten on päästävä pois vanhentuneista, älyttömistä aputyttö-rooleista, Pirkanmaalta muistutettiin.
                             Myös Kokoomuksen vaalimenestys herätti iloa ja uskoa. Moni totesi, että nyt on johdossa puolue, jolla on rahkeita laittaa tasa-arvoasiat paremmalle mallille.
                             - Mahtava tunne kun tietää, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeiden ihmisten kanssa tekemässä muutosta, Itä-Suomesta suitsutettiin.
                             Tyytyväisyyttä herättivät myös Kokoomuksen toimintaohjeet tulevaan taisteluun. Puolue on lähettänyt jokaiseen kuntaan ohjeet, kuinka neuvottelijoiden tulisi toimia luottamuspaikkaneuvotteluissa. 
                             - Ohjeissa korostetaan, että puolueen tavoite on edistää tasa-arvon toteutumista kaupunginhallituksen, -valtuuston ja - lautakuntien puheenjohtajapaikkoja jaettaessa. Toivottavasti ohjetta myös noudatetaan, Virkkunen lähettää terveiset neuvottelijoille.


Maksuttoman kahvinkeittolakko-rintamerkin voi tilata Kokoomusnaisten viestintäsihteeri Anna von Hertzeniltä osoitteesta anna.vonhertzen@kokoomusnaiset.fi



PKK 7.11.2008

Oma tahto ja selkeä päämäärä

Terhi Pullin elämä muuttui vakavan kolarin seurauksena. Politiikasta tuli sinnikkään naisen uusi elämäntehtävä. Aaro Kokko kuuluu Terhi nuorimpiin kannattajiin.

Teksti: Anna von Hertzen
Kuva: Minna Juutilainen

    Terhi Pullin elämä muuttui 21 vuotta sitten. Nuori nainen oli juuri valmistunut liikunnanopettajaksi, kun hän joutui hirvikolariin. Hän sai neliraajahalvauksen ja menetti paitsi liikuntakykynsä myös ammattinsa.
   - Minusta tuli kaupungin sosiaalitoimen vammaispalvelun asiakas. Opin pian, että saadakseni jopa lakisääteisiä palveluja minun piti anoa, valittaa päätöksistä ja taistella, Terhi muistelee.
   - Kun taistelu byrokratian kanssa ajoittui vielä vaiheeseen, jolloin kokosin elämääni uudestaan sairaala- ja kuntoutusjaksojen jäljiltä, vuorottelivat tunteeni täydellisestä epätoivosta pyhään raivoon. Opin kuitenkin vähitellen, että sinnikkyys palkitaan.
    Näistä vaikeista päivistä kumpusi Terhin kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Nyt hänellä alkaa viides kausi Jyväskylän kunnanvaltuustossa.

Sisulla eteenpäin

   - Kampanjoin ensimmäisissä kuntavaaleissa vammaispalvelujen parantamisen puolesta. Pääsinkin sosiaali- ja terveyslautakuntaan, jossa sain ajettua läpi haluamiani parannuksia, Terhi hymyilee.
   Kolarista seurannut elämänmuutos opetti Terhille kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, josta on politiikassa ollut hyötyä. Loukkaantuminen oli niin vakava, että tapahtuneita tuhoja ei kuntoutuksellakaan pystytty korjaamaan.
   - Kotonani käy päivittäin kotipalvelu ja kaksi viidestä omasta avustajasta. En ole käytännössä hetkeäkään yksin. Onneksi olen sosiaalinen, joten yhteistyö onnistuu niin kotona kuin valtuustosalissa.
   Terhin kyky hoitaa luottamustehtäviä vammautumisensa vuoksi kyseenalaistettiin kerran, kun hän pyrki opetuslautakunnan puheenjohtajaksi. Hän sai lopulta paikan ja hoiti tehtävän hienosti. Nyt pätevyyttä ei enää epäillä.

Puheessa on voimaa

   - Politiikka on elämäntehtäväni. Tässä saan käyttää päätäni ja antaa osani yhteiskunnalle. Vammaisia pidetään helposti vain kulueränä, joten on ilo todistaa tämä vääräksi.
   Palkitsevinta Terhille politiikassa on yksittäisten ihmisten auttaminen. Välillä myös valtuustossa tulee unohtumattomia hetkiä, kun pystyy viime metreillä vaikuttamaan itselleen tärkeään asiaan.
   - Eräässä talousarviokokouksessa selvisi, että virkamiehet olivat siirtäneet rahaa vammaispalvelusta lastensuojelulle. Menin pitämään puheen ja kohta muutettiin takaisin yksimielisesti. Onnistuneessa puheessa on voimaa.
   Vaikuttaminen vaatii ennen kaikkea paneutumista. Ajamansa asian takana täytyy seistä 100-prosenttisesti ja tuntea aihe läpikotaisin. Hyvillä perusteluilla voi saada ryhmän tai lautakunnan taakseen.
   - On tyhjänpäiväistä lähteä mukaan, jos ei töiltään ehdi paneutua käsiteltäviin asioihin. Poliitikko on äänestäjille sen velkaa, Terhi toteaa.

Mulle, sulle ja etenkin mulle

   Uudet valtuustot järjestäytyvät vauhdilla ja lobbaus käy kuumana.
   - Oman edun tavoittelu näkyy näinä päivinä selvästi. Turha riitely nakertaa ryhmän voimia ja yhtenäisyyttä. Naiset ymmärtävät tämän yleensä miehiä helpommin. Kummastelen usein miesten vallanhimoa ja aseman tavoittelua, Terhi toteaa.
    Myös "mulle, sulle ja etenkin mulle" -asenne jättää Terhin kylmäksi. Miehet haluavat usein sopia asioista keskenään eikä naisten pitäisi tätä hyväksyä.
   - Päätin heti politiikkaan lähtiessäni, että toimin rehellisesti. Suoraselkäisyys ei kuitenkaan tarkoita kiltteyttä tai naiiviutta. Naiset eivät saa nöyristellä, koska miehet ottavat omansa ja enemmänkin jos naiset eivät pidä puoliaan.

Koko kaupunki kerralla kuntoon

    Monella valtuutetulla on omat rajoituksensa: yksi pelkää puhumista, toinen kritiikkiä ja kolmas esillä oloa. Näiden kaikkien kanssa kykenee elämään ja menestymään.
    - Tärkeää on keskittää voimansa olennaiseen. Osa uusista valtuutetuista haluaa pelastaa koko kaupungin kerralla. Neljän vuoden aikana he ajavat helposti itsensä loppuun tai turhautuvat ja luopuvat leikistä, Terhi sanoo ja muistuttaa:
    - Pitää olla oma tahto ja selkeä päämäärä, mihin haluaa vaikuttaa ja rohkeutta ajaa asiaansa loppuun asti. On myös hyvä tiedostaa rajansa, jotta ei pyri liian vaikeisiin paikkoihin. Sinnikkyys palkitaan.