|
Ilmestynyt Nykypäivässä 30.5.2008
Teksti: Hanna-Mari Soini
Kokoomusnaiset ahkeroivat puoluekokousaloitteita
Kokoomusnaisten paikallisyhdistykset ympäri Suomen ovat tehneet ahkerasti puoluekokousaloitteita. Myös Naisten Liitto on laatinut aloitteita, joissa kannatetaan vanhempainvapaan jakamista tasaisemmin puolisoiden kesken, paikallisen sopimisen palkkatasa-arvoon vaikuttavien tekijöiden selvittämistä, väkivallan vastaisen työn saattamista pysyvälle pohjalle, adoptio-oikeuden avaamista perhemuodoista riippumattomaksi sekä maahanmuuttajien oman äidinkielen opetuksen vahvistamista. Politiikan Korkeat Korot (PKK) esittelee nyt näistä aloitteista kaksi viimeksi mainittua.
Tutkimusten mukaan suomalaisten käsitykset perheistä eivät enää vastaa ydinperheen ainutkertaisuutta. Kokoomusnaisten mielestä ihmisten omia valintoja perheen muodostamisessa tulee kunnioittaa. Lasten hankkiminen yksin tai yhdessä puolison kanssa on kunnioitettava valinta siinä missä myös lapsettomuuden valinta. Sopivimman ratkaisun tietää parhaiten ihminen itse - ei edes anoppi!
Lasten kasvattaminen ei ole kiinni perhemuodosta, vaan siitä, että kasvattajina toimivat aikuiset rakastavat lastaan ja antavat hänelle turvallisen ympäristön kehittyä ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Perhemuoto on vain osa lapsen kasvuympäristöä ja lapsia on kohdeltava yhdenvertaisesti perhetaustastaan riippumatta. Parisuhdelakia vahvistamalla Suomessa hyväksyttiin virallisesti samaa sukupuolta olevat ihmissuhteet myös juridisesti. Erilaisten perhemuotojen edun mukaista on, että heidän arkeaan kohdellaan lainsäädännössä yhdenvertaisesti. Lapsella tulee olla oikeus kaikkiin vanhempiinsa.
Kokoomusnaiset haluavat poistaa erilaisiin perhetyyppeihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja taata jokaiselle lapselle turvatun lapsuuden. Ei ole kysymys vain lain säätämästä oikeudesta, vaan suvaitsevaisuudesta arvona elämässä ja kokoomuksessa. Erilaisuus on nykypäivää ja rikkaus!
Toisessa PKK:n esittelemässä aloitteessa Kokoomusnaiset vaativat, että maahanmuuttajien omaa äidinkielenopetusta tulee vahvistaa niin että siitä tulee perusopetuksen pakollinen oppiaine. Maahanmuuttajataustaisten nuorten äidinkieli kun on useimmiten muu kuin suomi tai ruotsi. Heidän kielellisiin oikeuksiin kuuluu saada säilyttää ensin opitun kielen taito.
Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen ei ole enää kuntien velvoite. Opetussuunnitelman perusteiden uusimisen myötä vuonna 2004 maahanmuuttajien oman äidinkielen asema muuttui perusopetusta täydentäväksi opetukseksi. Oppilaat eivät enää saa perusopetuksen päättötodistukseen arvosanaa omasta äidinkielestä. Kuitenkaan oppilaan omaa äidinkieltä ei pitäisi jättää taakse jätettävänä taitona, vaan perustana kaikelle oppimiselle.
Valtaväestön kielellisiä oikeuksia kukaan ei kyseenalaista. Samaa arvostusta on osoitettava myös vähemmistökieliä kohtaan. Kaksikielisyys on aina yksikielisyyttä rikkaampaa.
LYHYET JUTUT
Pohjanmaan Kokoomusnaiset kannustavat kierrättämään
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ovat huolestuneita ympäristön saastumisesta. Monilla pienillä teoilla voisimme jättää jälkipolvillemme paremman elinympäristön. Kierrättäminen ja jätteiden hyötykäyttö ovat muun muassa valintoja, joiden avulla voidaan rajoittaa sekä ilman että maapallon saastumista. Meidän kaikkien on myös syytä arvioida omia kulutustottumuksiamme: pienillä valinnoilla saadaan aikaan suuria ratkaisuja. Arkiset, päivittäiset valinnat luovat parempaa huomista. "Kierrättäminen on pieniä suuria tekoja" Pohjanmaan Kokoomusnaiset toteavat.
Kokoomusnaisille uusi visuaalinen ilme
Kokoomuksen Naisten Liiton logo ja visuaalinen ilme ovat uudistuneet. Myös poliittinen asiakirja Mahdollisuuksien maailma on saanut uuden ilmeen ja uunituoretta painosta voi kysellä piiritoimistoilta tai noutaa puoluekokouksessa liiton esittelypisteestä.
Etelä-Savo tukee Virkkusta ja Karvoa
Etelä-Savon kokoomusnaisten piiri on päättänyt tukea kokoomuksen naisten liiton puheenjohtajaa, kansanedustaja Henna Virkkusta puolueen varapuheenjohtajavaalissa sekä kansanedustaja Ulla Karvoa puoluevaltuuston puheenjohtajavaalissa. Naisten piiri pitää Virkkusen tavoin tärkeinä teemoina suvaitsevaisen yhteiskunnan kehittämistä sekä kannustamista työhön ja yrittäjyyteen. Karvon esille nostamista teemoista naisten piiri pitää erityisen tärkeinä tasapainoisen aluekehityksen ja suomalaisen kilpailukyvyn edistämistä.
|