Mahdollisuuksien maailma » Viisi kohtaa puhtaamman Suomen puolesta

Syvä osanottomme Kauhajoen tapahtumien johdosta

24.09.2008

Kokoomuksen Naisten Liitto ottaa syvästi osaa suruun Kauhajoen tapahtumien johdosta. Toivomme jaksamista ja voimia jokaiselle, jota tragedia on koskettanut.

Synkät tapahtuvat osoittivat järkyttävällä tavalla, että osa nuoristamme voi todella huonosti. Meidän on kyettävä auttamaan jokaista pahoinvoivaa nuorta, kuunneltava häntä, ennen kuin yksinäisyys ja eristyneisyys johtavat syvään epätoivoon. Meidän on kyettävä toimimaan, ennen kuin vihan ottaa vallan.

Koulut eivät voi vastata näin suureen haasteeseen yksin, vaan meillä jokaisella on vastuu nuortemme hyvinvoinnista. Se, että kuuntelee toista aidosti, on tärkeämpää kuin mikään muu. Lapset tarvitsevat vanhempia, jotka kuuntelevat heitä. Aikuiset tarvitsevat ystäviä, jotka kuuntelevat heitä. Me jokainen tarvitsemme toista ihmistä, aitoa läsnä olemista elämän karikoissa ja tyynissä hetkissä.

Rakkaus auttaa meitä jaksamaan synkimpinä hetkinä. Yhteisöllisyys, toisesta huolehtiminen ja aito välittäminen ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä koossapitäviä voimia. Ketään ei saa jättää yksin, ketään ei saa hylätä.

Pidetään huolta toisistamme.

Henna Virkkunen,
Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtaja



Takaisin