|
|
|
Risikko ja Sarkomaa: Oppilashuollon tietojen saantia selkeytetään
03.10.2008
Peruspalveluministeri Paula Risikko ja opetusministeri Sari
Sarkomaa keskustelivat torstaina 2.10. oppilashuollon kehittämistarpeista.
Ministerit pitävät välttämättömänä, että oppilashuoltoon liittyvien tietojen
saantia ja luovutusta oppilaitoksille sekä henkilötietojen käsittelyä koskevat
menettelyt selkeytetään.
- Oppilashuolto edellyttää tiivistä yhteistyötä koulutoimen
ja sosiaali- ja terveystoimen kesken. Olemassa olevat yhteistyön esteet on
poistettava ja parannettava eri viranomaisten välistä tiedonsaantia. Säännöt on
uusittava niin, että oppilashuoltopalveluiden järjestäminen oppilaan ja
opiskelijan kokonaisvaltaisen edun mukaisesti helpottuu, Risikko ja Sarkomaa
kertovat.
Ministerit sopivat myös, että oppilashuollon liittyvän
lainsäädännön uudistamistarpeet arvioidaan pikaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön
työryhmä esitti kaksi vuotta sitten, että pitkän tähtäimen tavoitteena tulee
olla yksi ja yhtenäinen oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Lisäksi työryhmä
ehdotti oppilashuoltoon valtakunnallisen tilastointi- ja seurantajärjestelmän
luomista.
- Erillisen lain etuna olisi se, että se yksinkertaistaisi
ja kokoaisi oppilashuollon pirstaleiden normiston sekä avaisi ja selkiyttäisi
käsitteitä. Tilastointijärjestelmä tarvitaan, jotta todella tiedämme
esimerkiksi sen, miten paljon koulupsykologeja ja -kuraattoreita on. Tärkeä on
myös tukea moniammatillista ja - sektorista oppilashuoltotyötä ajantasaisella
lainsäädännöllä. Ensimmäinen askel otetaan, kun sosiaali- ja terveysministeriö
antaa syksyllä asetuksen koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta, peruspalveluministeri
Risikko toteaa.
Stakesin ja Opetushallituksen yhteistyönä on valmistumassa
ensi keväänä uusi oppilas- ja opiskelijahuollon opas. Opas on tiivis
tukiaineisto kunnille, ja sen valmistuminen kytketään koulu- ja
opiskelijaterveydenhuoltoasetuksen valmistumiseen. Ministerit korostavatkin
oppilashuollon järjestämisessä hyvien käytäntöjen levittämistä sekä riittävää
resursointia. Tämä työ on jo käynnissä.
- Oppilashuollon kehittämistä tuetaan tänä vuonna
opetusministeriön toimesta lähes 100 kunnassa yhteensä 1,2 miljoonan euron
valtionavustuksina. Ensi vuonna oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen
kehittämiseen jaetaan 2 miljoonaa euroa, näin kehittämistoimintaa laajennetaan
uusiin kuntiin. Lisäksi ensi vuoden budjettiesitykseen sisältyy 400 000 euroa
oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämiseen ja vakiinnuttamiseen
lukiokoulutuksessa, opetusministeri Sarkomaa kertoi.
Lisätietoja:
- erityisavustaja Anna Manner-Raappana, 040 575 6618,
anna.manner-raappana@stm.fi
- erityisavustaja Laura Rissanen, 041 540 4505,
laura.rissanen@minedu.fi
Takaisin
|
|