Mahdollisuuksien maailma » Viisi kohtaa puhtaamman Suomen puolesta

Ministeri Holmlund: EU:n lainvalvontaviranomaisten yhteistyötä kehitettävä edelleen

07.07.2008

Epävirallinen EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvosto alkoi tänään Cannesissa.  Ensimmäisen päivän asialistalla olivat sisäasioita ja maahanmuuttoa koskevat kysymykset. Kokous jatkuu tiistaina oikeusasioiden käsittelyllä. Suomea kokouksessa edustavat oikeusministeri Tuija Brax, sisäasiainministeri Anne Holmlund sekä maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Sisäasiainministerit keskustelivat EU:n lainvalvontaviranomaisten yhteistyön kehittämisestä. Sisäasiainministeri Anne Holmlund korosti puheenvuorossaan operatiivisen yhteistyön kehittämisessä jäsenvaltioiden sisäistä viranomaisyhteistyötä. Yhteistyön kehittämisessä jäsenvaltioiden välillä Holmlund piti erityisen tärkeänä, että ensi vaiheessa EU:ssa jo tehdyt päätökset pannaan tehokkaasti toimeen ja niiden toimeenpanoa arvioidaan.  

Sisäasiainministerit keskustelivat puheenjohtajamaan ehdotuksen pohjalta myös pelastuspalveluyhteistyön vahvistamisesta. Suomen lähtökohta on, että jokainen jäsenvaltio vastaa itse pelastuspalvelun järjestämisestä alueellaan. EU:n puitteissa on tämän lisäksi luotu järjestelyt keskinäisen pelastuspalveluavun antamiseksi. Holmlundin mukaan olemassa olevia järjestelyitä ja yhteistoimintaa tulee edelleen kehittää nykyisten periaatteiden pohjalta.  

Lisätietoja: ylijohtaja Antti Pelttari, (09) 160 42290



Takaisin