Yhteystiedot » Puheenjohtajat

Sarkomaa: Työnjohtokoulutuskokeilu käynnistyy alkuvuodesta

12.11.2008
Opetusministeri Sari Sarkomaa kertoo opetusministeriön käynnistävän kokeiluna työnjohtokoulutuksen ammatillisessa koulutuksessa ensi vuoden alkupuolella. Koulutuskokeilun tavoitteena on paikata työnjohtajapulaa.

- Työnjohtokoulutuksen lakkauttaminen oli virhe, joka nyt korjataan. Työelämässä on monin paikoin huutava tarve työelämää tuntevista osaavista työnjohtajista. Koulutuskokeilu suunnataan muutamalle keskeiselle toimialalle, esimerkiksi kone- ja metallialalle, kuljetusalalle sekä autoalalle. Kokeiluun osallistuu vuosittain 4-6 koulutuksen järjestäjää ja arviolta 200-300 opiskelijaa, Sarkomaa kertoi puhuessaan tiistaina ammatillisen koulutuksen seminaarissa Savonlinnassa.

Koulutuskokeilulla halutaan antaa omalta alaltaan ammattitaidon tai ammatillisen tutkinnon sekä riittävän työkokemuksen hankkineille henkilöille sellaisia tietoja ja taitoja, että he saavuttavat työnjohtotehtävissä tarvittavan pätevyyden.

- Työnjohdollisiin tehtäviin rekrytoitavan työvoiman tarve tulee olemaan lähivuosina suuri eläkepoistuman myötä. Työnjohtotehtäviin on siksi välttämätöntä rekrytoida nuorten ohella nykyistä enemmän jo työelämässä olevia ammattitaitoisia henkilöitä. Tämä edellyttää monipuolisia väyliä työnjohtotehtävissä tarvittavan osaamisen hankkimiseen niin toisen asteen kuin korkea-asteen koulutuksessa, Sarkomaa sanoi.

- Koulutuskokeilut toteutetaan työelämälähtöisesti yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Opetusministeriö tekee päätökset kokeilun piiriin soveltuvista aloista sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjistä marras-joulukuun aikana ja kokeilukoulutukset käynnistyvät vuoden 2009 alkupuolella, Sarkomaa lupaa.

- Koulutuskokeilun tavoitteena on etsiä uusia koulutusväyliä työnjohto-osaamisen kehittämiseksi ja työnjohtajien tarpeeseen vastaamiseksi. Tarkoituksena on tukea ja täydentää jo olemassa olevia ammattikorkeakoulututkintoihin sekä erikoisammattitutkintoihin perustuvia työnjohto-osaamisen kehittämisväyliä, Sarkomaa kertoo.

Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen 041 540 4505



Takaisin