|
|
|
”Asepalveluksen kutsuntakuulutus toimitettava myös naisille”, ehdottaa Kokoomusnaisten puheenjohtaja
02.02.2009
”Asepalveluksen kutsuntakuulutus toimitettava myös naisille”, ehdottaa Kokoomusnaisten puheenjohtaja Henna Virkkunen.
Suomalaisilla naisilla on ollut mahdollisuus suorittaa asepalvelus 13 vuoden ajan. Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvien naisten määrä on ollut vuosittain noin 500. Viime vuosina naisten määrä on kuitenkin vähentynyt.
"Erityisesti ikäluokkien pienentyessä olisi tärkeää huolehtia siitä, että koko ikäluokkansa parhaimmisto saisi maanpuolustuskoulutuksen ja tulisi mukaan puolustusvoimien vahvuuteen", Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtaja Henna Virkkunen totesi Kokoomusnaisten järjestämässä "Naiset ja kutsunnat" - seminaarissa 29. tammikuuta.
Ratkaisuksi Virkkunen esittää vapaaehtoisten kutsuntojen ulottamista naisiin: "Kutsunnoissa naisilla olisi mahdollisuus saada tietoa asepalveluksesta ja puolustusvoimien tarjoamista uramahdollisuuksista sekä etenkin kansainvälisistä rauhanturvatehtävistä. Kutsuntoihin osallistuminen ei tarkoittaisi asevelvollisuuden ulottamista naisiin", Virkkunen sanoi.
Puolustusministeri Häkämies suhtautui kutsuntojen ulottamiseen naisiin positiivisesti ja mielenkiinnolla, mutta myös pienellä varauksella ""Naisista ei voida pitää yllä vastaavanlaista rekisteriä kuin asevelvollisista miehistä, joille kutsunnat ovat lakisääteinen velvollisuus.
Rekisterin ylläpito edellyttäisi lain muutosta, jotta puolustusvoimat voisivat lähettää jokaiselle ikäluokan naiselle tietoa asepalveluksesta, Häkämies sanoi. Puolustusministeri vihjasi kuitenkin, että lakimuutos ei ole täysin poissuljettu: "Turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa käsitellään pian eduskunnassa, ja sen yhteydessä käynnistetään keväällä työryhmä, joka käsittelee kutsuntajärjestelmän kehittämistä. Työryhmä ottaa myös naisten vapaaehtoisen kutsunnan pohdittavaksi."
Asepalveluksen sisältämät mahdollisuudet jäävät tällä hetkellä naisille etäisiksi. Tietoa saadakseen on oltava aktiivinen. "Naiset ovat yrittäneet etsiä aiheesta tietoa, mutta sitä on puolustusvoimien nettisivuilla nihkeästi saatavilla", Varusmiesliiton puheenjohtaja Kalle Meriö kritisoi seminaarissa.
Pääesikunnassa työskentelevä komentaja Juha Mälkki myönsi, että esimerkiksi hakemukset asepalvelukseen ovat monen mutkan takana: "Puolustusvoimat luottavat, että ne naiset, jotka haluavat palvelukseen, hakevat tietoa ahkerasti", Mälkki sanoi. Puolustusvoimien näkemyksen mukaan aktiivinen ote hakemisessa takaa paremman motivaation tulla palvelukseen ja pysyä palveluksessa.
Kansanedustaja Hanna-Leena Hemming esitteli seminaarissa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Myös Hemming kannattaa ajatusta kutsuntojen ulottamisesta naisiin.
Takaisin
|
|