|
|
|
Ministeri Holmlund: Verkkorikollisuuden torjuntaa tehostetaan
10.03.2009
Verkkorikollisuuden määrän arvioiminen on vaikeaa, koska todellinen määrä on huomattavasti suurempi kuin poliisin tilastot osoittavat. Usein uhrit eivät edes tiedä olevansa rikoksen kohteena tai, että heidän kotikonettaan käytetään heidän tietämättään rikolliseen toimintaan.
Sisäasiainministeri Anne Holmlundin mukaan internetin mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Internetistä voi ladata pomminvalmistusohjeita ja lapsipornografiaa, loukata tekijän oikeuksia, tehdä petoksia ja varastaa henkilöllisyyden tai värvätä henkilön terroristiseen organisaatioon. Kaiken edellä mainitun voi vielä tehdä jonkin toisen nimissä tai identiteetillä.
- Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa on huomioitu internetin haavoittuvuuteen liittyvät ongelmat ja kiinnitetty huomiota tietoverkkorikollisuuden torjuntaan, totesi Holmlund tänään tiistaina 10.3. eduskunnassa järjestetyssä nettirikollisuuden uhkia pohtineessa seminaarissa.
Poliisi kehittää jatkuvasti teknisiä työvälineitä sekä on lisännyt niin peruskoulutuksessa kuin erikoiskoulutuksessa tietoverkkorikollisuuden paljastamiseen, ennalta estämiseen ja tutkintaan liittyvää koulutusta. Rikostiedustelun merkitys korostuu etenkin piilorikollisuuden paljastamisessa - ilmiöiden, joita asianomistajat eivät tapahtumahetkellä ole havainneet.
Sisäasiainministeriö on tehostanut tietoverkkorikosten ja tietoverkkoja hyväksikäyttäen tehtyjen rikosten paljastamista ja tutkintaa muun muassa lisäämällä tietoverkkotiedustelua internetissä. Poliisin ylijohto on kohdistanut tähän valtion talousarvioesityksen mukaisesti yli 880 000 euron määrärahan kuluvana vuonna. Määrärahan turvin keskusrikospoliisi saa seitsemän, suojelupoliisi kaksi sekä Helsingin poliisilaitos yhden uuden viran.
Ministeri Holmundin koko puhe löytyy osoitteesta www.intermin.fi/puheet
Lisätietoja: erityisavustaja Kristiina Kokko, (09) 1604 4633
Takaisin
|
|