|
|
|
Ministeri Holmlund: Pelastuslaitokset mukaan ennalta estävään toimintaan nykyistä laajemmin
12.05.2009
Ministeri Holmlund: Pelastuslaitokset mukaan ennalta estävään toimintaan nykyistä laajemmin
Sisäasiainministeri Anne Holmlundin mukaan pelastuslaitoksilla voisi olla nykyistä huomattavasti merkittävämpi rooli onnettomuuksien ja tapaturmien ennalta ehkäisyssä. - Pidän tärkeänä, että pelastuslaitokset ryhtyvät arviomaan, miten tapaturmien ennalta ehkäisy otetaan jatkossa nykyistä selkeämmin osaksi pelastuslaitosten päivittäistä työtä, totesi ministeri Holmlundtiistaina 12.5. Imatran uuden paloaseman vihkiäistilaisuudessa Imatralla.
Pelastuslaitos voisi Holmlundin mukaan olla nykyistä enemmän kunnan oikea käsi ja keskeinen asiantuntija onnettomuuksien ja tapaturmien ennalta ehkäisemisessä. Pelastuslaitokset ovat paikallisia riskienhallinnan asiantuntijoita. Syksyllä 2008 kaikki pelastuslaitokset saivat ensimmäisen kerran paikalliset tapaturmatiedot käyttöönsä. - Odotan, että nämä tiedot osaltaan helpottavat ennalta ehkäisevän työn suunnittelua kullakin alueella, Holmlund sanoi.
Holmlund mukaan palokuntien toimintakyky onnettomuustilanteissa on varsin hyvin hoidettu pelastustoimen osa-alue. Merkittävä haaste jatkossa on varmistaa päätoimisen, vapaaehtoisen ja sivutoimisen henkilöstön saatavuus ja toimintakyky.
- Pelastuslain uudistamisen yhteydessä pyritään kiinnittämään entistä enemmän huomiota vapaaehtoisten toimijoiden asemaan. Sisäasiainministeriö pyrkii edistämään käytäntöjä, joilla parannettaisiin hälytystehtävään poistumisen edellytyksiä ja ehtoja, esimerkiksi työnantajien asenteiden ja työttömyyskorvauksen osalta, Holmlund sanoi.
Lisätietoja: valtiosihteeri Antti Pelttari, (09) 1604 2802, erityisavustaja Kristiina Kokko, 050342 3654
Takaisin
|
|
|