Mahdollisuuksien maailma » Viisi kohtaa puhtaamman Suomen puolesta

Lapin Kokoomusnaiset kummastelevat oikeusministeri Braxin

28.05.2009
Torstaina Rovaniemellä kokoontunut Lapin Kokoomusnaisten piirihallitus hämmästeli oikeusministeri Tuija Braxin lausuntoa tinkiä valtion työpaikkojen alueellistamisesta.

Ministeri Brax viittasi lausunnossaan "useisiin ongelmiin", joita on ilmennyt alueellistamisen yhteydessä sekä että työpaikkojen syntymistä alueilla tulisi tukea "muilla tavoin". Kokoomusnaiset ovat pettyneitä näin epämääräisiin syihin torjua alueellistamishankkeita ja vaatimukseen uudistaa hallitusohjelmaa alueellistamislinjauksien suhteen.

Kokous nosti alueellistamisen positiiviseksi esimerkiksi sisäministeri Ville Itälän Rovaniemelle alueellistaman poliisin tietohallintokeskuksen, joka sittemmin on muuttunut Hallinnon tietotekniikkakeskukseksi.

"Haltik on yksi merkittävä työnantaja Rovaniemellä, ja sen merkitys Lapissa on tietenkin suurempi kuin vaikkapa Helsingissä, jossa se olisi vain yksi virasto muiden joukossa", toteaa viraston johtaja Tuija Kuusisto.

Kokoomusnaiset toivovat jatkossa kaikkien ministerien katsovan Suomea kokonaisuutena, ei vain pääkaupunkiseutua, ja suhtautuvan
ennakkoluulottomasti ja positiivisesti alueellistamiseen.

Lisätietoja,

Tuija Kuusisto
johtaja
Haltik
puh. 071 878 7600

Takaisin