|
|
|
Kokoomusnaiset: Päihdeäitien pakkohoito mahdollistettava
18.10.2009
TIEDOTE 18.10.2009
Kokoomusnaiset: Päihdeäitien pakkohoito mahdollistettava
Yhteiskunnalla on oltava mahdollisuus pakkohoidon käyttöön, mikäli päihdeongelmasta kärsivä, raskaana oleva nainen ei ota vastaan hänelle tarjottua apua. Lastensuojelulaki ei tällä hetkellä suojele syntymätöntä lasta äidin päihteiden ja huumeiden käytöltä. Lakia on tältä osin tarkennettava. Kokoomusnaiset tukevat peruspalveluministeri Paula Risikon aietta mahdollistaa pakkohoitoon ohjaus.
Suomessa syntyy vuosittain noin 700 päihteiden käytön vaurioittamaa lasta, joista 50 on vaikeasti vammautuneita. Osaa huumeriippuvaisien äitien vauvoista joudutaan vieroittamaan huumeista muun muassa Subutexilla. Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on merkittävä yksittäinen kehitysvammaisuuden aiheuttaja länsimaissa.
Kokoomusnaiset ymmärtävät pakkohoitoon liittyvän ongelman. Motivaatio hoitoon tulisi syntyä hoidettavan omasta halusta parantua, jotta hoito olisi mahdollisimman tehokasta. Aina näin ei ole, mutta pakkohoitoa tarvitaan kuitenkin viimeisenä keinona lapsen terveyden turvaamiseksi. Hoidon mahdollisuus edellyttää, että hoitopaikkoja on saatavilla ja kunnilla on riittävät resurssit ohjata päihdeäidit hoitoon.
Ensisijaisen tärkeää on, että äiteihin suhtaudutaan kunnioittavalla, tukevalla ja rohkaisevalla tavalla. Päihdeongelman takana on usein traagisia kokemuksia, jotka johtavat elämänhallinnan menettämiseen. Tärkeää on hoitaa myös päihdeongelman syytä eikä vain oireita.
Lisätietoja:
Kokoomusnaisten puheenjohtaja Henna Virkkunen, 050 512 1997, henna.virkkunen@eduskunta.fi
Kokoomusnaisten pääsihteeri Elina Laavi 040 708 2121, elina.laavi@kokoomusnaiset.fi
Takaisin
|
|
|