Pohjanmaan Kokoomusnaiset: Lainkäyttö ja kansalaisen oikeustaju eivät kohtaa
09.11.2009
Pohjanmaan kokoomusnaiset ovat järkyttyneitä lapsiin kohdistuvien seksuaaliväkivaltauutisten lisääntymisestä. Olemme kuluneen vuoden aikana lähes viikoittain lukeneet uutisia perheistä, joissa insesti on arkipäivää ja myös niistä joissa lapsia on piiloteltu vuosikausia, samalla loukaten heidän koskemattomuuttaan. Olemme saaneet myös lukea, kuinka tyttäret ja isät ovat saaneet lapsia keskenään ja kuinka isät ovat myös opettaneet poikiaan jatkamaan omaa sairasta käytöstään.
Vuonna 2008 Suomessa ilmoitettiin noin 3000 seksuaalirikostapausta, joista 1321 oli epäiltyjä pedofiliatapauksia - siis yli kolmannes. Peräti puolet tuomion saaneista lapsen seksuaalisista hyväksikäyttäjistä on uhrin sukulaisia, ystäviä tai tuttavia. Valtaosa teoista on pitkäkestoisia ja hieman alle viidennes kestää jopa vuoden tai kauemmin.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä tuli ilmi että uhrit ovat tyypillisesti 12-15-vuotiaita, tätä nuorempia on uhreista kolmannes. Tämä tarkoittanee sitä, että lapsen kehitys tuhotaan tyypillisesti juuri sen ikäisenä kun nuori eniten hakee itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Miten tuomioistuin sitten määrittelee seksuaalisen ja törkeän seksuaalisen hyväksikäytön rajan?
- Ei juuri mitenkään.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Näin ollen niin sanotusta pelkästä hyväksikäytöstä voi saada myös vain sakkoja tai ehdollista vankeutta, vaikka teko olisi uhrille yhtä tuhoisa kuin rikoksen törkeässä muodossa. Aiheellista olisi miettiä, voiko lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta olla muuta kuin nöyryyttävä, lapsen kehitykseen tuhoisasti vaikuttava teko, jotka ovat osa teon törkeän muodon määritelmiä.
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry. kehottaa syyttäjiä valittamaan rikoksen tekijän liian lievästä tuomiosta ja tuomareita käyttämään useammin rikoksesta määrättyä maksimirangaistusta, sekä eduskuntaa kiirehtimään kemiallisen kastraation käyttöönottamista hoitomuotona.
Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja
Anu Kohtamäki
044-0554506
anu.kohtamaki@nurmelagroup.fi
Takaisin
|