Mahdollisuuksien maailma » Viisi kohtaa puhtaamman Suomen puolesta

Merja Vahter: Lahtelaista naisenergiaa jo 85 vuotta

23.11.2009
Pannunsangasta vallankahvaan   

Kuluvana vuonna on tullut kuluneeksi 85 vuotta
siitä, kun lahtelaiset kokoomusnaiset ovat perustaneet oman yhdistyksen edistääkseen puolueen toimintaa ja menestystä kaupungissamme. Alkujaan naiset ovat toimineet aktiivisesti tietojemme ja asiakirjojen mukaan Lahden Suomalaisessa Seurassa jo vuodesta 1906. Toiminta on siinä vaiheessa ollut naisten valiokuntatoimintaa, johon Suomalainen Puolue on kannustanut lahtelaiselle puuhanaiselle Saimi Laurilalle lähettämällään kirjeellä. Sen mukaan naisjärjestön perustaminen katsottiin tarpeelliseksi "jos mieli pelastaa suomalaisuutta yhä laajenevasta välinpitämättömyyden vaarasta". 

Näin siis muutaman kuukauden ikäinen Lahden kaupunki sai oman isänmaallisen naisjärjestön. Senaikaisistakin syntyvaiheista on löydettävissä mielenkiintoista tietoa yksityiskohtineen juhlapäivänämme 14.11.2009 julkaisemastamme kirjasta "Kokoomusnaiset Lahden vahvoina vaikuttajina 1924 - 2009".

Kansallisen Kokoomuspuolueen Lahden Kansallisten Naisten paikallisyhdistystä perustettaessa keskeinen henkilö oli opettaja Hanna Jaakkola. Vuonna 1924 perustetun yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli rouva Anni Savola. Yhdistyksen säännöt on allekirjoittanut toukokuun 11. päivänä 1924 edellä mainittujen lisäksi kirjastonhoitaja Inkeri Helske.

Yhdistyksen toiminta on ollut naisten oikeuksien lisäämisen vaatimisen ohella hyvin pitkälti avustustyötä, joka on jatkunut vuosikymmenien ajan aina näihin aikoihin. Enimmillään se lienee ollut sodan jälkeen, jolloin rajaseudulle on Kokoomusnaisten toimesta lähetetty ajoittain jopa yli tuhannen kilon vaate-, vuodevaate ja ruokalähetyksiä. Nykyisin olemme lahjoittaneet lähinnä lainaustarkoituksiin apuvälineitä, jotka edesauttavat mm. vanhempien ihmisten kotona asumista ja ulkona liikkumista.

Aihetta juhlaan vuonna 2009    Koko alkuvuoden olemme valmistautuneet viettämään vuoden lopulla juhlavuotta. 85 vuotta on pitkä ja arvokas ikä niin ihmiselle kuin yhdistykselle. Näin järjestötoiminnan yhteydessä siihen on sisältynyt sanoinkuvaamaton työmäärä, jonka naiset ovat kaikkina näinä vuosikymmeninä työelämänsä ja perheensä ohella antaneet yhteiseen hyvään. Naisjärjestön toiminta on ollut koko puolueelle erittäin tärkeää ja arvokasta niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Kokoomuksen Naistenliitto täytti tänä samaisena vuonna 90 vuotta. Lahdestakin meitä osallistui useampia sekä juhlan yhteydessä olleeseen sääntömääräiseen liittokokoukseen että iltajuhlaan Naantalissa lokakuun 17. - 18. päivinä.

Yhdistyksemme päätti heti vuoden alussa ryhtyä historiikin kirjoittamiseen ja toimittamiseen jäsenemme Liisa Karhulan toivomuksesta ja johdolla. Kirjan toimituskuntaan kuului useita jäseniämme. Lopullisesta toimitustyöstä vastasi Liisa Paasikari-Salo ja taitosta Leena Miestamo. Kirjan logo ja etukannen piirros ovat Antti Virkin käsialaa. Kirjaan on haastateltu yhdistyksen entisiä ja nykyisiä aktiivitoimijoita. Kaikki toimituksellinen sekä kirjoitustyö on tehty talkootyönä. Kokoomusnaisten yhdistyksen jäsenissä on vuosikymmenten varrella ollut lukuisia kaupunginvaltuustoon yltäneitä vaikuttajia ja kansanedustajistakin ovat matkan varrella jäseninä olleet ainakin Sirkka Lankinen, Ulla Puolanne ja Tuija Nurmi.

Yhdessä saa aina enemmän aikaan   

Lahtelaiset naisjärjestöt järjestivät
ensimmäisen yhteisen avoimen yleisöseminaarin vuonna 2006, jolloin suunniteltiin, että seuraava pidetään kolmen vuoden kuluttua. Niinpä Lahden Kokoomusnaisten nykyisenä puheenjohtajana otin tavoitteeksi, että saamme myös seminaarin valmisteltua tälle vuodelle ja kutsuin kaikki tiedossani olevat sekä internetin avulla löydettävissä olleet Lahdessa toimivat naisten yhdistysten puheenjohtajat tai muita toimihenkilöitä koolle päättääksemme mahdollisesta yhteisestä urakasta.

Heti kesän jälkeen kokoonnuimme sitten ensimmäisen kerran niiden kesken, joilla oli intoa ja mahdollisuus osallistua tämänvuotisen yhteisseminaarin suunnitteluun ja järjestelytehtäviin. Lopulta mukaan ilmoittautui viisitoista yhdistystä, joiden toiminta on kaikkea laidasta laitaan, laulu- ja voimisteluharrastuksista maanpuolustukseen sekä sotilaskodin ylläpitoon, kansainvälisiä avustusjärjestöjä ja poliittisia naisjärjestöjä.

Energiaa koko elämä -seminaari    Varsinainen juhlapäivämme 14.11.2009 olikin siten ohjelmaa täynnä. Puoliltapäivin kokoonnuimme neljätuntiseen seminaariin Wellamo-opiston auditorioon, jossa kuulimme toinen toistaan mielenkiintoisempia alustuksia. Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri kertoi aiheesta nainen taiteentekijänä ja naistentalo-ajatuksestaan. Valtavan dynaaminen tietoisku siitä, mitä kaikkea teatterinjohtamiseen liittyy ja miten miesten ja naisten ote siinä mahdollisesti eroavat. Hänen esityksensä loppuosio johdattelikin sopivasti seuraavan puhujan Marja Dahlströmin aiheeseen, joka oli Loppukiri-talo Helsingin Arabianrannassa. Mielenkiintoinen, suunnittelijoiden omista tarpeista liikkeelle lähtenyt, huikea seniorihanke on varsin kelvollinen malli mille tahansa paikkakunnalle. Sivumennen sanoen neljän aktiivisen naisen ideasta ja pitkäaikaisesta ideoinnista syntynyt hanke, joka toteutui valmiina sisään muutettavaksi reilut kolme vuotta sitten.

Ansaitun kahvi- ja jaloittelutauon jälkeen saimme kuulla Lahden Soroptimistien presidentin, lastenlääkäri Sirkku Niemen alustuksen lapsen hyvästä kasvualustasta. Aihe, jonka kokevat tärkeäksi kaikenikäiset. Toteuttamiseen riittävät vanhempien vastuuntuntoisuus, terve järki ja muiden lähimmäisten pienetkin teot. Ylenpalttisen hyvinvointimme aikana lapsien hyvinvointi on huolestuttavassa jamassa. Pahoinvointia tunnetaan niin kotona kuin koulussa. Huolestuttavan moni lapsi tai nuori on kysyttäessä muun muassa vastannut, ettei hänellä ole yhtään ystävää. Surullista. Voivottelu ei auta, vaan näille asioille on tehtävä jotakin. Huostaanottojen määrä on kasvanut ja sanonta "Rakkaus on rajoja" tuntuu olevan hukassa.

Viimeinen alustus yritysjohtajan näkökulmasta jäi tulleen esteen takia pois. Loppuajan käytimmekin antaen aktiiviselle yleisölle mahdollisuuden lisäkysymyksiin, joita oli aikataulussa pysymisen vuoksi jäänyt tekemättä alustusten lopussa. Tilaisuuden juonnosta ja "kellottamisesta" vastasi tottuneeseen tapaan Sotilaskotiyhdistyksen Katriina Jouko.

Illalla olikin sitten vuorossa Lahden Kokoomusnaiset ry:n iltajuhla, joka alkoi onnittelujen vastaanotolla kello 17.30. Tervehtijöitä riittikin tasaiseen tahtiin aina iltakuudelta alkaneeseen juhlaan asti. Lahden Upseerikerho antoi mitä upeimmat puitteet juhlan järjestämiseen. Hienon päivän jatkoksi oli hieno ilta, tästä myöhemmin vielä erikseen.

Historiikkiamme on ostettavissa
Kokoomuksen Lahden Kunnallisjärjestöstä, Rautatienkatu 19 A toimistoaikana.
Toimiston puhelin on 03 7826352.


Merja Vahter

Lahden Kokoomusnaisten pj.
kaupunginvaltuutettu ja
kaupunginhallituksen jäsen
merja.vahter@lahti.fi
www.merjavahter.fi

Takaisin