Kaisa Kurikka on poissa.

11.04.2010

Kokoomusnaisten pitkäaikainen varapuheenjohtaja Kaisa Kurikka nukkui pois perjantaina 9. huhtikuuta pitkäaikaisen sairauden rasittamana. Kuluneena vuotena Kaisa toimi uuden Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten piirin puheenjohtajana. Lisäksi Kaisa toimi aktiivisesti muun muassa Naisjärjestöjen Keskusliitossa ja Nasy – Naiset Yhdessä ry:ssä. 

Kaisa muistetaan ennen kaikkea lämpimänä ihmisenä. Naisena, joka aidosti välitti muista ihmisistä. Kaisa näki asiat pintaa syvemmälle. Hän oli keskustelija, joka uskalsi sanoa mielipiteensä, mutta samalla kuunteli ja ymmärsi muita.

Kaisa opetti omalla esimerkillään, että välittäminen ja lämmin yhteishenki onvat paras tapa toimia. Jäämme kaipaamaan syvästi Kaisan naurua ja iloisuutta, lämpöä, joka säteili hänen ympärilleen. Olemme kiitollisia kaikesta, jota olemme saaneet Kaisan kanssa kokea.

Kaisa Kurikan perheen ja lähiomaisten toiveesta mahdolliset muistamiset osoitetaan Syöpäsäätiölle Kaisa Kurikan muistoksi (adressien ja kukkien sijaan). Lahjoituksen tilinumero on Nordea 234418-3229, saaja: Syöpäsäätiö, viesti: Kaisa Kurikan muistoa kunnioittajien, muistajien nimet tai yhdistys.

"Valoisat muistot kun matkassaan kantaa, ne toivoa sydämiin surun hetkellä antaa. Jos elämämme täällä vain pieni laulu ois, sen yhä uudelleen hyräillen laulaa vois." 

Syvästi Kaisaa kaivaten,

Kokoomusnaisten keskustoimisto
Elina, Jenni ja Anna  
  



Takaisin