Päiväkotiyhteisöt saatava kiusaamisen vastaiseen työhön

15.04.2010
Tutkimusten mukaan suomalaisista peruskoululaisista noin 5-10 prosenttia joutuu jatkuvan kiusaamisen kohteeksi. Määrä ei ole vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Koulukiusaamista ehkäisevä ja vähentävä KiVa Koulu -ohjelma on suomalainen sosiaalinen innovaatio ja opetusministeriön rahoittama hanke perusopetusta antavien koulujen käyttöön. ´

KiVa Koulu on vakiinnutettu valtakunnallisesti perusopetuksen koulujen käyttöön syksystä 2009 alkaen. Hankkeen avulla oppilaiden lisäksi kiusaamistilanteisiin ja niiden ehkäisemiseen ovat saaneet työkaluja myös opettajat, koulun henkilökunta ja vanhemmat. Koko kouluyhteisö on siten saatu sitoutettua kiusaamisen vastaiseen työhön. Tulokset hankkeen vaikuttavuudesta ovat olleet erinomaisia.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Folkhälsan ovat tuoreella tutkimuksellaan selvittäneet, että kiusaaminen alkaa usein jo ennen kouluikää. Päiväkodeissa kiusataan lapsia monin tavoin, ja joskus myös henkilökunta osallistuu siihen. Heikompia jätetään leikkien ulkopuolelle, ja jopa fyysistä väkivaltaa, lahjontaa sekä haukkumista esiintyy.

Pirkanmaan Kokoomusnaiset haluavat kiinnittää huomiota päiväkodeissa tapahtuvaan kiusaamiseen. Kiusaaminen päiväkodeissa on samanlaista kuin koulukiusaaminen eli kiusaamisen juuret saattavat ulottua jo päiväkotiin. Lapsuudessa opittu kiusaamisen malli jatkuu usein myös aikuisuudessa, esimerkiksi työelämässä, ja kiusaaminen vaurioittaa kiusatun itsetuntoa ja oikeudenmukaisuudentajua.

Pirkanmaan Kokoomusnaiset kehottavat päiväkotiyhteisöjä kiusaamisen tunnistamiseen ja nollatoleranssiin. Suomessa on myös muita hyviä toimintamalleja lopettaa lasten kiusaaminen. KiVa Koulu -hanke on opetusministeriön mukaan onnistunut vähentämään kiusaamista kouluissa merkittävästi. Niinpä kokoomusnaiset näkevät, että samanlainen toiminta olisi ulotettava myös päiväkoteihin.
**

Lisätiedot:
Ritva Asula-Myllynen

Pirkanmaan Kokoomusnaiset ry:n varapuheenjohtaja

p. 041 522 4357

sähköposti: ritvaasulamyllynen@gmail.com

 

 



Takaisin