|
|
|
Pirkanmaan Kokoomusnaiset: Nuorille opetettava kriittisyyttä internetin suhteen
01.06.2010
Nuorille
opetettava kriittisyyttä internetin suhteen
Nykyinen nuoriso on niin sanottu nettisukupolvi, joka etsii ja
löytää tiedon ja viihteen internetistä. Netistä haetaan niin julkisten
kulkuneuvojen aikataulut kuin liputkin samoin kuin pelejä ja muuta viihdettä.
Onko nuorilla tarpeeksi mediakriittisyyttä netistä löytämänsä tiedon
suhteen? Internetistä löytyy jos jonkinlaisia kirjoituksia ja sivustoja, joilla
kirjoitetaan usein vahvasti värittyneitä mielipiteitä asioista. Ongelma on se,
etteivät nuoret välttämättä erota mielipiteitä ja faktoja kirjoituksista.
Koulujen ja oppilaitosten tulisikin opettaa nuorille, kuinka erottaa
faktat ja propaganda toisistaan. Tietotekniset taidot ovat nuorilla usein jo
hallussa peruskoulun jälkeen. Tietotekniikkaa ei opeteta enää alkeista lähtien
kuten vielä muutama vuosikymmen sitten. Lapset ja nuoret tarvitsevat kuitenkin
ohjausta oppiakseen kriittisen ajattelutavan löytämäänsä tietoa kohtaan.
Koska lapset ja nuoret käyttävät internetiä yksin, on mediakasvatuksen
ja -kriittisyyden opettaminen ensiarvoisen tärkeää. Vanhempien esimerkki on
hyvä tapa opettaa taitoja kotona. Kouluissa olisi myös painotettava
medialukutaitoa sekä sääntöjä ja lakeja, joita internetissä olevaan
materiaaliin myös sovelletaan. Medialukutaito auttaa näkemään todellisen
viestin sanojen ja kuvien takaa.
Pirkanmaan Kokoomusnaiset toivovat medialukutaitojen opetusta jo
perusopetuksesta lähtien.
**
Lisätietoja:
Piirihallituksen jäsen Marleena Hyytiäinen
gsm 050 306 8712
Takaisin
|
|