|
|
|
Pietikäinen patistaa komissiota parantamaan ikääntyvien hyvinvointia
07.09.2010
"Ikääntyvien oikeuksia on vahvistettava.
EU-komission on laadittava toimintaohjelma, jolla muun muassa turvataan
ikääntyneiden hoidon laatu." Vaatimukset sisältyvät Sirpa Pietikäisen
(kok.) mietintöön Naisten asema ikääntyvässä yhteiskunnassa, jonka Euroopan
parlamentti hyväksyi täysistunnossaan tänään Strasbourgissa.
Parlamentti pyytää komissiolta vuoden 2011 loppuun mennessä
ohjelmaa toimenpiteistä, joilla taataan muun muassa hoidon laatu sekä arvioidaan
tutkimusresurssien riittävyys. Ohjelman myötä komission on annettava
vuosittainen selvitys ikääntyneiden oikeuksien loukkauksista ja toimista, joita
toteutetaan EU:n tasolla ja kansallisesti ikäsyrjinnän poistamiseksi.
Mietinnössä kiinnitetään huomio erityisesti muistisairauksiin ja hoputetaan
Euroopan laajuisen Alzheimer-ohjelman käynnistämistä.
"Parlamentin kanta velvoittaa komission ryhtymään
toimenpiteisiin", painottaa Pietikäinen. "Eurooppa ikääntyy
vauhdilla, mutta asenteet ikääntymistä kohtaan ovat yhä kielteisiä, ja se
nähdään ennen kaikkea taloudellisena painolastina." Mietinnössä
kehotetaankin EU:n toimielimiä ottamaan myönteisempi asenne ikääntymistä
kohtaan.
Mietinnössä painotetaan, että ikääntyvät naiset ovat
erityisen haavoittuvassa asemassa. Palkkaero naisten ja miesten välillä sekä
naisten työuran katkaisevat hoitovelvoitteet johtavat siihen, että ikääntyvien
naisten varallisuus ja eläke ovat miehiä pienempiä. Naiset kärsivät miehiä
enemmän myös vanhenemiseen liittyvistä sairauksista. Naisten ja miesten terveen
eliniän odotteen ero on suhteellisesti paljon pienempi kuin koko eliniän
odotteen. Lisäksi sairaudet kohtelevat miehiä ja naisia eri tavoin. Sairauksien
diagnosoinnissa, hoidossa ja tutkimuksessa tulisi ottaa huomioon sukupuoli ja
ikä.
Voidaankin puhua kaksinkertaisesta syrjinnästä, jota
ikääntyvät naiset joutuvat usein kohtaamaan sekä ikänsä että sukupuolensa
vuoksi. Vaikka EU:n perusoikeuskirja vahvisti syrjinnän kieltävää
lainsäädäntöä, on syrjinnän valvonta edelleen puolitehoista.
Pietikäinen vaatii
mietinnössään EU:n perusoikeusvirastolle enemmän resursseja syrjintätapausten
valvontaan. Virastolle pitäisi antaa valtuudet raportoida vuosittain
jäsenvaltioissa tapahtuneista syrjintätapauksista sekä
toimenpiteistä, joihin niiden kitkemiseksi on ryhdytty. Suomen pitäisi
nostaa ikääntyneisiin ja erityisesti ikääntyneisiin naisiin kohdistuva syrjintä
seuraavaan ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon.
Lisätietoja:
Sirpa Pietikäinen, p. +33 3 88.17.52.64, gsm 050 4666.222,
email: sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu,
www.sirpapietikainen.net
Poliittinen avustaja Aino Valtanen, p. +33 3 88.17.72.64,
gsm +32 498 599.712
Takaisin
|
|