|
|
|
Kokoomusnaisten Virkkunen: Rakennusalan harmaa talous kuriin
10.09.2010
"Yhteisten pelisääntöjen mukaan toimimisen pitää olla kannattavaa myös rakennusalalla. Vain näin voidaan turvata rakentamisenkorkea laatu," Kokoomusnaisten puheenjohtaja Henna Virkkunen toteaa.
Rakennusteollisuuden harmaa talous aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain arviolta 400 - 500 miljoonan euron taloudelliset vahingot. Verotulojen menetyksen lisäksi harmaa talous vaikeuttaa rehellisten yritysten asemaa ja tervettä kilpailua. Kokoomusnaiset pitävät parhaina vastatoimina talousrikostutkijoiden palkkaamista, viranomaisten yhteistyön lisäämistä, sanktioiden korottamista ja kuntapäättäjien kouluttamista.
Hallitus esitti budjetissaan toimia talousrikollisuuden ja harmaan talouden kitkemiseen. Hallitus kohdentaa 6 miljoonaa euroa poliisille, syyttäjille, tuomioistuimille, konkurssiasiamiehen toimistolle ja ulosottoon, jotta talousrikosten käsittelyä saadaan tehostettua. Myös rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus otetaan käyttöön huhtikuussa 2011.
Virkkunen on tyytyväinen budjetin päätöksiin. Kokoomusnaiset muistuttavat, että poliisin, verottajan ja työsuojelupiirin yhteistyön lisääminen on avainasemassa rakennusalan rikollisuuden torjunnassa. Mitä paremmin viranomaiset kykenevät jakamaan tietoja ristiin, sen tehokkaammin rikollisten toimintaa voidaan valvoa. "Kansallinen taistelu ei riitä kansainvälistä rikollisuutta vastaan. Viranomaisten yhteistyötä on lisättävä myös rajojen yli, etenkin Viron ja Venäjän kanssa", Virkkunen toteaa.
Kokoomusnaiset näkevät, että rikoksista tulisi saada nykyistä kovempi tuomio. Työsuojelurikkomuksesta saa tällä hetkellä vain 1500 euroa sakkoa ja tilaajavastuulain rikkomisen maksimirangaistus on puolestaan 15 000 euroa. Ammattirikollinen ei näistä summista hätkähdä.
Kokoomusnaiset ehdottavat myös lisää koulutusta etenkin kuntien virkamiehille, jotka vastaavat kunnan hankinnoista ja rakennuttamisesta. "Osassa kunnista ollaan liian hyväuskoisia, jonka takia esimerkiksi työnantajarekisteri saattaa jäädä tarkistamatta. Se hyödyttää ammattirikollisia", Virkkunen toteaa.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Henna Virkkunen: 050-512 1997, henna.virkkunen@eduskunta.fi
pääsihteeri Elina Laavi: 040-7082121, elina.laavi@kokoomusnaiset.fi
Takaisin
|
|