Sari Sarkomaa: Liikuntaläksyillä lapset ja nuoret liikkumaan

12.10.2010
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kannustaa kouluja ottamaan käyttöön liikuntaläksyt puhuessaan tänään "Liikkumalla hyvinvointia" -tilaisuudessa eduskunnan Kansalaisinfossa.

Sarkomaa toteaa, että läksyt liikunnasta ovat vielä käyttämätön voimavara. Muista aineista koulussa annetaan pääsääntöisesti läksyjä, mutta liikunnasta ei. Liikuntaläksyt ovat parhaimmillaan oiva mahdollisuus lisätä lasten ja nuorten liikuntaa sekä liikunnallisen elämäntavan muotoutumista. Liikuntaläksyt ovat konkreettinen keino vaikuttaa lasten ja nuorten liikunnan harrastamiseen myös kouluajan jälkeen. Läksyt veisivät myös kotiin vanhemmille viestiä jokapäiväisen liikunnan välttämättömyydestä.

Lasten liikkumattomuus on suurin kansanterveysongelmamme ja tikittävä aikapommi. Kaikkien 7-18 -vuotiaiden tulisi liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä. Enemmistö suomalaislapsista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi. Jopa neljänneksen 7-18 -vuotiaista arvioidaan olevan ylipainoisia. Tämä uhkaa vakavasti tulevien työikäistemme työkykyä ja terveyttä. Nykymenolla työurien pidentäminen ja työikäisten hyvinvointi jää pelkäksi haaveeksi. Nyt on ennakkoluulottomasti otettava kaikki keinot käyttöön lasten liikunnan ja terveyden edistämiseksi.

Liikuntaläksy olisi liikuntaa lähellä kotia ja koulua. Liikunta tapahtuisi lähiliikuntapaikoilla ja yhdessä muiden ikätovereiden kanssa. Liikunta tarjoaa ilon, leikin ja riemun lähteen ja tukee monin tavoin lasten hyvää arkea sekä koulunkäyntiä. Liikuntaläksyt ovat hyvä aloittaa heti ensimmäisestä luokasta ja liikuntatunnista lähtien. Ensimmäiset luokat ovat otollinen aika kehittää lasten liikuntatottumuksia, mutta liikuntaläksyjä on hyvä jatkaa läpi koko peruskoulun ja sieltä myös toiselle asteelle. 

Valmisteilla olevassa peruskoulun tuntijakouudistuksessa on vihdoin ja viimein lisättävä liikuntatunteja. Suomalaisissa kouluissa on liikuntatunteja muuhun Eurooppaan verrattuna varsin vähän. Yhtä lailla on koulujen kehitettävä ja monipuolistettava liikunnan opetusta ja kiinnitettävä huomiota koko koulupäivän liikunnallisuuteen. Liikuntaläksyt ovat tärkeä lisä tähän kokonaisuuteen. Liikunta on tärkeä aihe ottaa esille kodin ja koulun yhteistyössä, sillä ovathan vanhemmat tärkeimmät vaikuttajat lasten liikuntatottumuksien muodostumisessa.

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa
puh. 050 511 3033

 



Takaisin