Kokoomusnaiset hakee pääsihteeriä
18.08.2011
Kokoomuksen Naisten Liitto hakee
PÄÄSIHTEERIÄ
opintovapaan sijaista 10.10.2011-30.6.2012 väliseksi ajaksi.
Pääsihteerin tehtävänä on liiton käytännön toiminnan johtaminen. Keskeistä on
vastuu hallinnon toimivuudesta, taloudesta ja henkilöstöstä. Tehtäviin kuuluvat
myös liiton poliittisten tavoitteiden edistäminen sekä verkostoituminen.
Pääsihteeri toimii esittelijänä liittohallitukselle, ja työparina
keskustoimistolla on liiton järjestösihteeri.
Odotamme ennen kaikkea rohkeutta, vastuullisuutta ja
reipasta työotetta. Katsomme eduksi kokemuksen johtotehtävistä
järjestötoiminnassa, tasa-arvotietouden sekä korkeakoulutuksen. Tehtävän
menestyksekäs hoitaminen edellyttää myös hyviä viestintätaitoja sekä ruotsin ja
englannin kielen taitoa. Edellytämme valitulta kykyä joustavaan työaikaan sekä
mahdollisuuteen matkustaa.
Kokoomuksen Naisten Liitto on Kokoomuksen suurin
jäsenjärjestö, jonka tavoitteena on parantaa naisten ja miesten välistä
tasa-arvoa, sekä kannustaa naisia mukaan politiikkaan. Pääsihteerin sijaisella
on erinomainen paikka verkostoitua Suomen vaikutusvaltaisimmassa puolueessa ja
olla mukana rakentamassa tasa-arvoista, vastuullista ja välittävää Suomea.
Työ alkaa lokakuun alussa. Määräaikaisen sopimuksen
perusteena on sijaisuus.
Hakemukset palkkatoiveineen pyydetään toimittamaan
sähköisesti 30.8.2011 klo 8:00 mennessä pääsihteeri Elina Laaville, elina.laavi@kokoomusnaiset.fi .
Myöhästyneitä hakemuksia ei valitettavasti voida käsitellä.
Valitut hakijat haastatellaan 6.9.2011 ja valinta tehdään 10.9.2011,
joten toivomme, että Sinulla on mahdollisuus tällöin päästä Helsinkiin.
Perehdytys tehtävään järjestetään joustavasti 12.-16.9.2011 ja 1.-7.10.
Lisätietoja:
pääsihteeri Elina Laavi, 040 708 2121, elina.laavi@kokoomusnaiset.fi
puheenjohtaja Henna Virkkunen, 050 512 1997, henna.virkkunen@vm.fi
Takaisin
|