Pirkanmaan Kokoomusnaiset: Sofia Vikman Kokoomusnaisten puheenjohtajaksi
03.10.2011
TIEDOTE
3.10.2011
JULKAISUVAPAA
Pirkanmaan Kokoomusnaiset: Sofia Vikman
Kokoomusnaisten puheenjohtajaksi
Pirkanmaan Kokoomusnaiset esittävät kansanedustaja Sofia
Vikmania Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtajaksi. Vikman on kansanedustaja,
Tampereen kaupunginvaltuutettu ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden
maisteri. Kevään 2011 eduskuntavaaleissa hänet valittiin yli 8000 äänellä
eduskuntaan Pirkanmaan Kokoomuksen ääniharavana.
”Sofiasta Kokoomusnaiset saa valovoimaisen ja Kokoomuksen
järjestötyössä rutinoituneen keulakuvan, jonka oma esimerkki innostaa naisia
ympäri Suomen uskomaan omiin kykyihinsä, lähtemään mukaan politiikkaan ja
Kokoomuksen toimintaan,” sanoo Pirkanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja Minna
Talonen.
Vikmanilla on vankka kokemus ja tuntemus Kokoomuksen
järjestötyöstä. Tahtonainen on tullut tunnetuksi sivistyspoliitikkona ja
mahdollisuuksien tasa-arvon puolestapuhujana. Lisäksi Vikman on omalla
esimerkillään tasoittanut rohkeasti latua naisten näkökulman esiintuomiseen
myös perinteisen miesvaltaisilla politiikan osa-alueilla kuten
puolustusvaliokunnassa ja EU-asioiden parissa.
Puheenjohtajakisaan Vikman tuo tulevaisuuteen katsovan ja
dynaamisen vaihtoehdon, jonka aika on tässä ja nyt. ”Ensimmäisen kauden
kansanedustajana minulla riittää aikaa ja motivaatiota panostaa erityisesti
järjestötyöhön ja Naisten Liiton kehittämiseen. Haluan jatkaa sitä hyvää ja
arvokasta työtä, jota Kokoomusnaiset on viimevuosina tehnyt. Lisäksi haluan
olla tekemässä Liitosta houkuttelevaa ja vetovoimaista myös nuorten naisten
näkökulmasta. Nyt on aika toimia voimallisesti sen puolesta, että Liiton
tärkeille tavoitteille riittää puolestapuhujia myös tulevaisuudessa,” kiteyttää
Vikman.
Nykyinen puheenjohtaja Henna Virkkunen ei pyri kolmannelle
kaksivuotiskaudelle. Uuden puheenjohtajan valitsee 12.–13.11. Seinäjoelle
kokoontuva Kokoomuksen Naisten Liiton edustajakokous.
Lisätiedot:
Pirkanmaan Kokoomusnaiset ry:n puheenjohtaja Minna
Talonen
gsm 050 5438 439
Järjestösihteeri Tarja Mäki-Punto-Ristanen
gsm 050 5253 660
Sofia Vikman
gsm 040 5683 777
Takaisin
|