Kaakkois-Suomen naisten piirihallitus esittää Helena Puolakkaa Kokoomusnaisten varapuheenjohtajaksi
19.10.2011
Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten piirihallitus esittää
terveyspalveluyrittäjä Helena Puolakkaa Kokoomuksen Naisten Liiton uudeksi
varapuheenjohtajaksi.
Lappeenrannasta kotoisin oleva Puolakka on Lappeenrannan
kaupunginvaltuutettu ja toiminut kaksi kautta Kokoomuksen Naisten Liiton
liittohallituksessa. Lisäksi hän on Kaakkois-Suomen Kokoomusnaisten
puheenjohtaja.
"Kokoomuksen Naisten Liitto on tehnyt jo useiden
vuosikymmenien ajan merkittävää työtä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
kehittämiseksi entistä tasa-arvoisemmaksi ja suvaitsevammaksi. Paikallisten
naisyhdistysten rooli on ollut ja on oleva tässä työssä korvaamaton. Tahdon
olla omalta osaltani viemässä eteenpäin Liiton tärkeitä tavoitteita ja
elävöittää paikallistasolla tapahtuvaa järjestötyötä”, sanoo Helena Puolakka.
Uuden puheenjohtajiston valitsee 12.-13.11 Seinäjoelle
kokoontuva Kokoomuksen Naisten Liiton edustajakokous.
Lisätietoja: Helena Puolakka, gsm. 040 561 6167
Takaisin
|