|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Kokoomusnaisten Toivakka: Presidentin tulee elää niin kuin opettaa
17.01.2012
Kokoomusnaiset pitää Sauli Niinistöä parhaana mahdollisena presidenttinä Suomelle, koska Sauli elää niin kuin opettaa. Hän on aidosti ja pitkään on kantanut huolta erityisesti perheiden hyvinvoinnista sekä lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Hän itse osallistuu syrjäytymisen ehkäisyyn Tukikummien kautta, joka tukee syrjäytymisvaarassa olevien nuorten opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia.
"Sauli johtaa omalla esimerkillään ryhtymään sanoista tekoihin,"
sanoo Kokoomusnaisten puheenjohtaja Lenita Toivakka.
Niinistö itse on sanonut, että lasten ja nuorten syrjäytyminen on tuplatappio Suomelle ja kaikkien panosta vaaditaan sen estämiseksi.
Talouskuria kannattava Niinistö osallistuu säästötalkoisiin itse muun muassa sillä, ettei hän nosta hänelle kuuluvaa eläkettä valtiolta.
Niinistön toiminta on ollut vuosien saatossa johdonmukaista eikä hän sorru populismiin haastavina aikoina, kun tarvitaan rehellisyyttä ja vastuun kantamista.
Lisätietoja:
Lenita Toivakka
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
p. 050-5122928
lenita.toivakka@eduskunta.fi
Takaisin
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|