Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Yhteistyössä tukemaan nuorten koulutusta ja työllistymistä – Ruotsin malliin

Yhteishaku toiselle asteelle on alkanut. Hakuaika päättyy 10.3. Monessa kodissa pähkäillään siis ysiluokkalaisten ensi syksynä alkavia opintoja. Peruskoulutodistuksella ei pääse työnsyrjään kiinni, joten jokaisen nuoren tukeminen on erittäin tärkeää.

Suomalaisissa kodeissa on pääasiallisesti hyvä turva ja tuki jälkikasvulle. Nuoret miettivät tulevaa opintopolkua yhdessä huoltajiensa kanssa. Olisiko koulupolku lukiossa vai ammatillisessa oppilaitoksessa, mietitään kodeissa. Lisäksi koululla ja ylipäätänsä turvallisilla aikuisilla on tärkeä rooli nuoren tukemisessa. Juttelin yhden ysiluokkalaisen kanssa, joka kertoi silmät sädehtien, että hänen erityisopettajansa on hänelle tärkeä tuki, mentori jatko-opintoja mietittäessä. Hän oli saanut apua omille ajatuksilleen kodin lisäksi tältä tutuksi ja turvalliseksi aikuiseksi tulleelta erityisopettajalta.

Jokaisella ysiluokkalaisilla pitää on luotettava aikuinen, jonka kanssa jutella tulevaisuudesta. Jos tätä tukea ei tule kotoa, yhteiskunnan laajassa merkityksessä on taattava tuki. Tähän tarvitaan yhteistyötä yli kuntien hallintorajojen pitäen sisällään koulun lisäksi nuorisotoimen, sosiaali- ja terveyskentän sekä esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluista vastaavat työllistämispalveluja unohtamatta. Meillä ei ole varaa jättää yhtään nuorta yksin miettimään tulevia koulu- ja työasioitaan. Pitää myös muistaa, että nykynuorelle ei riitä yksi koulutus, vaan hän tarvitsee päivitystä koulutus- ja työsuunnitelmilleen koko nuoren aikuisuutensa aikana. Elinikäinen oppiminen ja työurien pitkäjänteinen suunnittelu on erittäin tärkeää.

Tarvitsemme nykyistä kattavamman ”turvarenkaan” nuoren ympärille. Jokaiseen kelkasta putoamisvaarassa olevaan peruskoululaiseen on tartuttava. Peruskouluun pitää saada lisäresurssia, vasta ysiluokkaan keskittyen nuorivoi olla jo hukassa. Ikäluokat pienenevät, tähän on riitettävä reilu resurssi. 

Tarvitsemme myös työmarkkinoita yhteisen asian äärelle, tukeman nuoria opiskeluun ja sitä kautta työelämään. Koko yhteiskunnan yhteinen tehtävä, missio on huolehtia jokaisesta nuoresta. Kunnissa on tietotaitoa ja palveluja, mutta ne on vedettävä yhteen, joustavalla vetosolmulla, jolloin yksikään nuori ei tipahda välistä.

Pieneen pohjoisruotsalaiseen Haaparannan kuntaan tulee Ruotsin kuninkaallisesta perheestä prinssi Daniel vierailulle 9.3.2020. Hän vierailee yhdessä Prins Daniels Fellowshipin kanssa Haaparannan lukiokoulussa, joka pitää sisällään suomalaisen koulujärjestelmän toisen asteen eli lukion ja ammattikoulun. Kuninkaallinen Fellowship koostuu kruununprinsessan puolison Danielin lisäksi kuninkaallisesta insinööritiedeakatemiasta sekä yrittäjistä ja merkittävistä yritysjohtajista. Ryhmä keskustelee lukiokoululla yrittäjyydestä ja kannustaa nuoria yrittäjyyteen. Kohderyhmä on koululaiset.

Me tarvitsemme Suomeen samanlaista korkean tason yhteistyötä koululaisten ja yritysjohtajien välille. Arvovaltaisten ja korkean tason toimijoiden tehtävä on jalkautua nuorten pariin.

Raija Lummi
Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtaja Ruotsin rajalta Torniosta

Jaa tämä

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Uusimmat kaikissa blogeissamme

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email
Share on print