14.05.2023
Tänä vuonna äitienpäivä tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Näin hallitusneuvotteluiden keskellä olen pysähtynyt miettimään sitä, kuinka paljon meidän valintamme vaikuttavat perheiden, lapsien ja tulevien sukupolvien elämään. Sen takia tekemillämme valinnoilla on merkitystä. Itse teen politiikkaa käsi sydämellä sen tärkeimmän eli lapsiemme tähden. Haluan voida sanoa, että tein kaikkeni heidän tulevaisuutensa eteen yhdessä teidän kanssanne.
Äitinä huolehdin myös siitä, millaiset eväät elämään lapseni saavat minulta. Tässä kasvatustyössä auttaa upea koulutusjärjestelmämme, joka tarjoaa heille tärkeät tiedot ja taidot. Kasvatus ei kuitenkaan ole jotain, minkä voi ulkoistaa kouluille – me vanhemmat kannamme lopulta vastuun siitä, millaisia arvoja ja malleja opitaan kotoa. Haluan opettaa lapsilleni, että vapaus tarkoittaa myös vastuuta omista valinnoista.
Omasta elämästä saa ja pitää tehdä omannäköinen, mutta samalla ottaa huomioon muut ihmiset sekä eläimet ja luonto. Tasapainottelu ”rajojen ja rakkauden” välillä on yksi äitiyden haastavimmista puolista. On meidän tehtävä vanhempina vetää rajoja sinnekin, missä niitä ei vielä ole. Meidän pitää uskaltaa puuttua netissä tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen tai jopa rikolliseen toimintaan. Jos me emme sitä tee, ei tee kukaan muukaan. Rajat on rakkautta, vaikka sillä hetkellä olenkin se maailman tyhmin äiti.
Muistan edelleen erään illan, kun jäin teininä discoon ystäväni kanssa pidemmäksi aikaa kuin oli sovittu, ja sen häpeän, kun yllättäen vanhempani tulivat discon ovesta sisään hakemaan tytärtään. Arvatkaa vain, muistinko tämän jälkeen aina soittaa, jos tulin myöhemmin kotiin kuin oli sovittu. Nyt kun olen itse äiti, ymmärrän sen huolen, mikä omilla vanhemmillani tuolloin oli. Näin jälkeen päin olen siitä kiitollinen vanhemmilleni, että he asettivat aikoinaan niin kotiintuloajat kuin muutenkin rajat.
Osa lastemme loistavaa tulevaisuutta on myös se, millaisia ihmisiä heistä kasvatamme ja miten he oppivat kohtelemaan toinen toistaan. Niinpä meidän pitää vanhempina, äiteinä ja isinä uskaltaa kantaa oma vastuumme, jotta he oppivat kantamaan omansa.
