15.05.2014
Naisten asema eri Euroopan valtioissa vaikuttaa väistämättä tasa-arvon kehittymiseen päätöksenteossa ja työmarkkinoilla koko unionissa. Komission lanseeraaman naisten peruskirjan keskeisiä tavoitteita on ollut tasa-arvon edistäminen sekä työmarkkinoilla että päätöksenteossa. Lisäksi on kirjattu hienoja lauseita samapalkkaisuuden, vanhempainloman ja vanhemmuuden ympärille rakennettujen sosiaaliturvajärjestelmien kehittämisestä. Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on myös aika katsoa peiliin ja pohtia niitä syitä, miksi esimerkiksi Suomen kaltaisessa, tasa-arvoa tukevassa ja naisten työssäkäyntiä kannustavassa yhteiskunnassa edelleen naisten palkka on pienempi kuin kanssaveljiensä ja päätöksenteko suuryrityksissä nojaa miesvoittoisiin johtokuntiin. Meillä olisi erinomainen tilaisuus olla ensirintamassa osoittamassa naisvoimaa ja näkemystä vaativiinkin tehtäviin Euroopan yrityskentällä.
Meidän naisten on päästävä irti sukupuolisidonnaisesta ajattelusta ja perinteisistä naisten ja miesten rooleista. Puhumme paljon naisten 80 sentistä verrattuna miesten euroon. On totta, että miesten kyky verkostoitua ja ajaa omaa asemaansa vahvemmin työmarkkinoilla on ollut kiistaton totuus. Kaikesta emme kuitenkaan voi syyttää hyvä-veli-verkostoja ja isältä pojalle periytyviä johtajan pestejä. Mikäli me todella haluamme nostaa palkkatasoamme ja saada naisjohtajia enemmän esimerkiksi pörssiyhtiöiden hallituksiin, on meidän aika miettiä, mitä me todella haluamme?
Mikäli jäämme jokaisen lapsen kohdalla kotiin ensin äitiyslomalle ja sitten hoitovapaalle mahdollisesti kolmeksi vuodeksi kerrallaan, emme voi millään olettaa, että töihin palatessamme jatkaisimme edes samalta paikalta, kuin miltä vapaille lähdettiin. Kodin- ja lastenhoitaminen on äärimmäisen tärkeää ja arvostettavaa työtä, mutta tässä kohtaa teemme valinnan siitä, mihin suuntaan työmarkkinat tasa-arvon nimissä kehittyvät. Myöskään isän roolia lapsen- ja kodinhoidossa ei tule väheksyä tai nähdä eriarvoisena äidin rooliin nähden. Isien palkat pysyvät keskimääräisesti suurempina kuin äitien niin kauan, kun emme ole valmiita luovuttamaan vastuuta kodista yhä enemmän myös miesten vastuulle.
Toinen ongelma on, varsinkin meidän akateemisesti koulutettujen naisten kohdalla, ”täydellisen CV:n syndrooma”. Olemme monesti paperilla merkittävästi pätevämpiä, koulutetumpia ja kokeneempia kuin mieskollegamme, mutta totuus piilee papereita syvemmällä. Todellinen vahvuus ja vaikutusvalta on itsevarmassa, läsnä olevassa, vuorovaikuttavassa ja yhteistyökykyisessä ihmisessä – ei ansioluettelon ranskalaisissa viivoissa. Muutama särmä ja särö täydellisessä pinnassa tuo esiin myös elämänkokemuksen ja aitouden.
Meidän pitäisi nähdä itsemme, ja ylipäätään työntekijät, henkilöinä ei ensisijaisesti naisina tai miehinä. Alakohtaisia eroja toki on ja tienraivaajan tehtäviä vielä riittää, mutta tänä päivänä paikkoihin valitaan lähtökohtaisesti pätevin ihminen. Muutos lähtee parhaiten meistä itsestämme ja ajatusmaailman muutoksesta sekä naisten välisen yhteistyön vahvistamisesta. Lisää ”me pystymme” ajattelua ja enemmän rohkeutta, pitkäjänteisyyttä sekä uskoa itseemme – sitä me tarvitsemme.
Aura Salla
