14.05.2019

Olen eurovaaliehdokas. Uskomatonta, että semmosia ylipäänsä on Suomessa. Ei ollut minun lapsuudessa. Paljon on tapahtunut minulle ja meille suomalaisille, että tähän on tultu. Olemme saaneet mahdollisuuden kasvaa eurooppalaisiksi. Uskon EU:iin ja haluan tehdä työtä sen kehittämiseksi, koska vahva uskoni on, että EU:n hyvinvointi tukee Suomen menestystä. Siksi lähdin ehdokkaaksi.

Minulla on osaamista ja kokemusta, jota haluan käyttää EU:n ja Suomen hyväksi. Olen saanut paljon pääomaa omaan elämääni kansainvälisestä työstä. EU tarkoittaa minulle mahdollisuuksia. Haluan edistää mahdollisuuksien Eurooppaa. Haluan nykyisten EU-sopimusten toteutuksen tavoitteena yhdenvertainen ihmisten Eurooppa.

Jotta ihmiset voivat luottaa EU:iin, politiikkaa tulee toteuttaa EU-lakien ja hankeohjelmien kautta, joilla myös EU:n reuna-alueet otetaan mukaan kehitykseen. Sovitusta tulee pitää kiinni ja päätökset pitää panna täytäntöön. EU-henki vaatii vastuullisuutta.

Oma osaamiseni perustuu koulutukseen, tieteeseen, innovaatioihin. Suomalaisten tulee osallistua EU:n tiede-ja innovaatiopolitiikan toteutukseen. EU pystyy hakemaan yhteisiä ratkaisuja mm. globaaleihin ongelmiin, ilmastomuutoksen torjuntaan, hiilineutraaleihin energia- ja liikenneratkaisuihin.

Olen tehnyt työtä kehittyvien maiden lasten ja naisten oikeuksien eteen, ja sitä jatkan korjatakseni myös EU:ssa lasten ja naisten oikeuksia. EU on maailman suurimpia kehitysyhteistyötukijoita ja on syytä ollakin. Euroopan siirtomaapolitiikalla on synkkä historia, joka vaikuttaa edelleen eurooppalaisten elämään.

EU:n jäsenmaiden nuorten ongelmia ovat syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat sekä näihin liittyvä huume- ja lääkeriippuvuus. Nämä pitää nostaa terveys-ja sosiaaliohjelmien keskiöön. EU:n oma hallintokoneisto on massiivinen. Sen tulee olla oikeudenmukainen, läpinäkyvä ja rehellinen. Epäkohtien piilottelu on uhka EU:lle. Demokratia ei tarvitse byrokratiaa. Ongelmia ei korjata perustamalla virastoja.

Tarvitaan ”Yhteinen Eurooppa”

Pirkko Vihko, ehdolla europarlamenttivaaleissa

Jaa sisältö: