06.09.2013
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Lenita Toivakka ja Outi Mäkelä sekä kansanedustaja Sari Sarkomaa ihmettelevät Soinin syyttelyä kotihoidontukiasiassa. ”Soini keskittyy sormella osoitteluun ja ministerien nimittelyyn sen sijaan, että hän itse esittäisi rakentavia vaihtoehtoja ”, kolmikko kummeksuu.
Naiset muistuttavat, että Soinilta sopisi odottaa suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajana keskittymistä rakennepaketin kokonaisuuteen. ”Kotihoidontuki on tärkeä yksityiskohta ja tässä työssä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, jotka pitää selvittää. Tavoitteena tulee olla, että voimme jatkossakin tarjota näitä hyvinvointipalveluita ja etuisuuksia lapsiperheille. Tämä edellyttää kestävyysvajeen taklaamista”, Toivakka, Mäkelä ja Sarkomaa muistuttavat.
Kolmikko muistuttaa, että perheiden palveluiden kokonaisuudesta on tärkeä pitää huolta. ”Hallitus on jo lisännyt joustomahdollisuuksia päivähoitoon ja isyysrahan kestoa on pidennetty – tämä on hyvä suunta. Lisäksi perhevastuuta tarvitaan työnantajilta työelämän joustojen myötä”, naiset painottavat. Kotihoidon tuki on yksi osa perheille tarjottavaa palvelukokonaisuutta. ”Tämä kokonaisuus ei saa unohtua”, kolmikko muistuttaa.
Soinin käymä debatti siitä kuuluuko äidin olla kotona – vai voitaisiinko isääkin kannustaa siihen, ei naisten mukaan edistä tätä tavoitetta laisinkaan. Tasa-arvo on ennen kaikkea asenne. ”Meidän on tehtävä töitä työelämän tasa-arvon eteen, nuorten naisten työmarkkina-aseman paranemiseksi ja vanhemmuuden taakan ja kustannusten tasapuolisemmaksi jakamiseksi”, kolmikko sanoo ja toivottaa Soininkin mukaan talkoisiin.
”Vastaamme samalla Soinin meille esittämään kysymykseen siitä, miten pienyritystä pyörittävä pariskunta jakaa kotihoidontuen ja mitä järkeä siinä on: Ensin toinen kotona ja sitten toinen. Miten tilanne olisi eri, jos vain äitiyrittäjät olisivat kotona? Jos valtion tuen haluaa, on siinä aina ehtoja ja tämän jos minkä yrittäjät kyllä ymmärtävät”, kolmikko vastaa.
Lisätietoja:
Lenita Toivakka
p. 050 512 2928
Outi Mäkelä
p. 050 512 2877
Sari Sarkomaa
p. 050 511 3033
Aiempi
Suomi pois konkurssin tieltä