06.09.2019
Kokoomus luonnehtii itseään porvarilliseksi yleispuolueeksi, jonka toiminnan lähtökohtia ovat sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus sekä välittäminen. Puolueen kannattajia löytyy laaja-alaisesti eri ammattiryhmistä sekä ikäluokista ja siten se nimensä mukaisesti kokoaa ihmisiä yhteen, taustasta ja asuinpaikasta riippumatta. Juuri se on kokoomuslaisuuden ydintä, olla olematta minkään ryhmän tai alueen etupuolue ja puhutella erilaisia ihmisiä sellaisilla arvoilla, jotka tuovat meidät yhteen.
Oppositioon ajautuminen ei ollut tavoite, mutta uskon vahvasti, että olemme tässä tarkoituksen vuoksi. En kutsuisi tilannetta hengähdystauoksi, vaan luonnehtisin sitä mahdollisuutena uudistumiseen ja toimintamme kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Kokoomukselle oppositio on hyvä paikka rakentua uudelleen, entistä vahvemmaksi ja terävämmäksi puolueeksi, joka puhuttelee ihmisiä olemalla rohkeasti kokoomus. Uudistuminen ei kuitenkaan ole aina kivutonta, sillä se vaatii myös omien vahvuusalueiden tunnistamisen lisäksi omien heikkouksien identifioimista.
Kokoomuksen yhtenä merkittävimpinä haasteina voidaan nähdä puolueen houkuttelevuus naisten keskuudessa. Tähän haasteeseen meidän on tartuttava nyt oppositiokaudella, kun teemme yhteistä, kokonaisvaltaista uudistustyötä. Talousasiat, alue- ja ulkopolitiikka, puolustus ja elinkeinoelämään liittyvät päätökset eivät saa olla sektoreita, jotka näyttäytyvät vain miesten pöytiin kuuluvina koviksi miellettyinä teemoina. Samoin myös koulutus- tai sosiaalipolitiikan suhteen, jotka usein nähdään pehmeinä ja naisvaltaisina aihealueina. Näihin kaikkiin politiikan pöytiin me tarvitsemme ennen kaikkea osaamista, sekä asiantuntemusta ja sitä kokoomuksen riveistä löytyy. Puolueemme naiskansanedustajia istuu monipuolisesti eri valiokunnissa ja osaamisen kirjo edustajien vahvuusalueissa on laajaa. Tätä tulisi mielestäni nostaa kokoomuksessa entistä vahvemmin esiin.
Houkuttelevuuden nostamisessa huomattava tekijä on ehdottomasti myös se, kuinka viestimme ihmisille. Teemmekö poliittisessa toimintaympäristössä sellaisia päätöksiä ja tarkkaan harkittuja ratkaisuja, joiden myötä yhä useampia nainen voisi sanoa, että tämä puolue on aidosti minun puolueeni? Näyttäydymmekö vaikuttavasti juuri ihmisten ja yksilöiden kokoomuksena, jonka politiikan valtaosassa ei näyttele ainoastaan julkinen talous tai kannustavampi verotus? Puhuttelemmeko riittävästi ihmisiä eri sosiaaliekonomisista asemista? Näihin kysymyksiin tarvitsemme vastauksia voidaksemme kehittyä puolueena ja poliittisena toimijana. Vastauksia voimme saada vain tarkastelemalla tekemistämme rakentavalla kriittisyydellä.
Meidän tulee kaikkien tehdä entistä aktiivisemmin töitä sen eteen, että yhä useampi nainen tuntisi kokoomuksen omaksi poliittiseksi kodikseen. Nostetaan toisiamme ylös, kannustetaan etenemään, annetaan tilaa tehdä ja rohkaistaan, kun siihen on mahdollisuus. Vain siten me voimme olla aidosti ihmisiä yhteen kokoava puolue, jossa katto on korkealla ja seinät leveällä.
Anna-Kaisa Ikonen
kansanedustaja