01.03.2021

Kokoomusnaiset edistävät sivistynyttä politiikkaa

Kokoomusnaiset ovat jo yli sata vuotta tehneet töitä edistääkseen tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia niin puolueemme sisällä, kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan erilaisuutta ja osataan asettua toisten ihmisten asemaan. Tavoitteenamme on, että jokaisella olisi mahdollisuus toteuttaa itseään, tavoitella unelmiaan ja tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja.

Kokoomusnaisten poliittista toimintaa ohjaa liiton poliittinen asiakirja Mahdollisuuksien maailma. Kokoomusnaisten toiminnan pohjana ovat kokoomuslaiset vapauden, vastuun ja demokratian, mahdollisuuksien tasa-arvon, sivistyksen, kannustavuuden, suvaitsevaisuuden ja välittämisen arvot.

Kovenevat puheet ja kasvava epäluottamus politiikkaa ja poliittisia päättäjiä kohtaan huolestuttaa aiheesta. On tärkeää, että epäkohtia ja epäasiallista käytöstä nostetaan esiin, aiheista puhutaan ja että niihin puututaan. Etenkin sosiaalisessa mediassa esiintyy vähättelyä, häirintää ja vastakkainasettelua, joka uhkaa tavoitteitamme niin tasa-arvon kuin demokratian edistämisessä. On yhteinen huolemme, jos poliittinen toiminta vaikuttaa yhä useampien silmiin kovalta ja vihamieliseltä. Näihin uhkiin voimme myös parhaiten vastata yhdessä.

Rohkeutta ja viisautta on se, että kykenee kuuntelemaan ja perehtymään myös niihin ajatuksiin, jotka eroavat omista näkemyksistä. Vastakkainasettelun sijaan meidän tulee rakentaa yhteistä näkymää paremmasta tulevaisuudesta. Yhteistyö ja toisten kunnioittaminen vievät yhteisiä tavoitteita eteenpäin. Syyttelystä ja vastakkainasettelusta on vain haittaa.

Me Kokoomusnaiset teemme sivistynyttä politiikkaa ja rakennamme tulevaisuutta, jossa jokaisella on tasa-arvoiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja tavoitella unelmiaan. Edistämme tavoitteitamme aktiivisesti omalla toiminnallemme, Kokoomus-puolueen sisällä sekä yhteistyössä muiden eduskuntapuolueiden naisjärjestöjen ja muiden tasa-arvoa edistävien tahojen kanssa.

Yhdessä olemme vahvempia. Tule kanssamme rakentamaan Mahdollisuuksien maailmaa. Lähde ehdolle kuntavaaleihin ja tule mukaan toimintaamme!

Sinä osaat, sinä pystyt – me tuemme!

Kokoomuksen Naisten Liitto

Saara-Sofia Siren, puheenjohtaja

Larisa Arminen, varapuheenjohtaja

Raija Lummi, varapuheenjohtaja

Jaa sisältö: