11.10.2017
Kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman tahtoo suomalaisen koulutusosaamisen vahvistamaan tyttöjen koulutusta nykyistä tiiviimpänä osana Suomen kehitysyhteistyötä.
”Kestävän kehityksen ja tuloksellisuuden näkökulmasta Suomen kehitysyhteistyön painopisteen on oltava kasvavassa määrin koulutuksessa ja suomalaisen koulutusosaamisen viennissä kehittyviin maihin. Se vahvistaa tyttöjen ja naisten asemaa sekä koulutusta, mikä on Suomen kehityspolitiikan tavoite”, sanoo Vikman.
Vikmanin mukaan Suomi voi tukea kehitysmaiden opetustoimen vahvistumista hyödyntämällä suomalaisen koulutusjärjestelmän menestystekijöitä, kuten opettajankoulutusta ja koulutusjärjestelmän laatua.
”Suomalainen koulujärjestelmä ja opettajankoulutus ovat maailman huippuluokkaa, ja opetusalan ammattilaisemme on otettava nykyistä vahvemmin osaksi suomalaista kehitysyhteistyötä. Erityisen tärkeää koulutuksen ja sen saavutettavuuden parantamisessa maailmanlaajuisesti on panostaminen laadukkaaseen opettajankoulutukseen, jossa suomalaiset ovat maailman kärkeä”, sanoo Vikman.
Koulutuksen avulla vahvistetaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa sekä naisten mahdollisuuksia päättää itse omasta elämästään ja ottaa osaa yhteiskunnan päätöksentekoon
Vikman muistuttaa, että tyttöjen ja naisten koulutuksen on pitkään tiedetty olevan avain köyhyyden torjumisessa, hyvinvoinnin lisäämisessä ja väestönkasvun hillitsemisessä. Siitä huolimatta lähes kaksi kolmasosaa maailman lukutaidottomista on naisia. Liian monesti tyttöjen aloitettukin koulutie päättyy lapsiavioliittoon tai seksuaaliseen väkivaltaan.
”Mitä koulutetumpia tytöt ovat, sitä myöhemmin he yleensä solmivat avioliiton ja sitä vähemmän hankkivat lapsia. Tyttöjen koulutus parantaa koko yhteisön hyvinvointia ja lopulta koko maailmaa”, Vikman sanoo.
Tänään keskiivikkona 11.10.2017 vietetään YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää.
Lisätiedot:
