09.02.2018
Kokoomuksen kansanedustaja ja Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman on tyrmistynyt hallituksen valmisteleman perhevapaauudistuksen kaatumisesta. Keskustan perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ilmoitti perjantaina pysäyttävänsä uudistushankkeen muun muassa kustannussyistä.
– Tässä hävisivät nyt suomalaiset perheet, siis tavalliset isät, äidit ja lapset. Olemme kokoomuksessa pitäneet erittäin tärkeänä perhevapaauudistuksessa sisäänleivottuna olevaa tasa-arvonäkökulmaa sekä sitä, että naisten työmarkkina-asemaa parannetaan. On pöyristyttävää, että pääministeripuolue Keskustalta ei löytynyt halua viedä näitä tavoitteita maaliin, Vikman sanoo.
Vikmanin mukaan ministerin väite liian tiukista reunaehdoista ja lisärahoituksen tarpeesta on erikoinen ja kertoo lähinnä siitä, ettei keskusta ehkä ollut täydellä sydämellä mukana uudistustyössä yleensäkään.
– Valmistelussa edettiin hyvässä hengessä. Hallitus on sopinut uudistukselle tasapainoiset reunaehdot, joiden puitteissa on edetty. Myös esimerkiksi työmarkkinajärjestöt ovat vaatineet uudistuksen toteuttamista. Nyt viime hetkellä keskustalta näyttikin loppuvan rohkeus. Kokoomus valtiovarainministeripuolueena oli ja on yhä uudistuksen takana, sillä se on kiinteä osa matkalla kohti naisten työmarkkina-aseman parantamista, hallituksen 72 prosentin työllisyysastetta ja varhaiskasvatusasteen kohottamista. Ei tässä voi olla muuta kuin harmissaan suomalaisten perheiden puolesta, Vikman toteaa.
Vikman vaatii, että työtä perhevapaiden uudistamiseksi on jatkettava.
– Uudistuksen tarve on laajalti yhteiskunnassamme tunnustettu. Yhteiskunnallisen ilmapiiriin muutos ylipäänsä luo sille jo tarpeen, kun yhä useammat isät käyttävät vapaita ja haluavat olla lastensa kanssa kotona. Uudistus mahdollistaisi toteutuessaan myös monimuotoisten perheiden paremman huomioimisen perhevapaajärjestelmässämme. Miksi viemme heiltä nämä mahdollisuudet? Peruuttamalla emme pääse eteenpäin, joten Kokoomus pitää huolta siitä, että tämä työ ei jää tähän, Vikman sanoo.
Lisätiedot:
Sofia Vikman
p. 0405683777
