19.06.2023
Suomalainen kulttuurisektori on elänyt viime vuosina vaikeita aikoja. Ensin koronarajoitukset sulkivat teattereiden, taidegallerioiden ja konserttipaikkojen ovia yleisöltä, ja esti kulttuurialan työntekijöitä harjoittamasta ammattiaan. Kun kokoontumisrajoitukset viimein poistettiin kokonaan keväällä 2022, alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sodan seurauksena nousseet elinkustannukset ovat kurittaneet suomalaisten lompakkoja, mikä puolestaan voi johtaa siihen, että kulttuurikokemuksista tingitään.
Kulttuuri kuuluu kaikille, eikä se ole vain harvojen ja valittujen etuoikeutta. Kulttuuriala on taloudellisesti ja elinkeinopoliittisesti merkittävä toimiala – myös vihreän siirtymän näkökulmasta, mutta kulttuurilla on myös rahassa mittaamatonta arvoa hyvinvointimme kannalta. Hyvä elokuva voi tuoda lohtua ja vertaistukea vaikeaan elämäntilanteeseen, museokiertelyllä voi nollata työpäivän rasittamia aivoja, ja festareilla livemusiikkia kuunnellessa voi tuntea vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden osallistujien kanssa. Kulttuuri saa aikaan tunteita, joita muualla ei koe.
Miten edes määrittäisimme suomalaisuuden, jos meillä ei olisi kulttuuria? Kulttuuri on se mikä tekee Suomesta Suomen. Jos meillä ei olisi suomenkielisiä lauluja, runoja, kirjoja, elokuvia, teattereita ja muuta suomenkielistä kulttuuria – ei niitä olisi missään. Kulttuurilla ja taiteella on merkittävä vaikutus yhteisöllisyyden tunteeseen. Ne ovat yhteiskunnan sydän.
Kokoomusnaiset haluavat vahvistaa kulttuurin asemaa yhteiskunnassa ja tietoisuutta sen merkityksestä toimialana sekä parantaa sen saavutettavuutta ihan jokaiselle. Siksi järjestämme kulttuurikiertueen, jonka tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia kulttuurielämyksiä ympäri Suomen. Toivomme, että sen myötä jokainen saa kokea elämyksiä ja muistaa kulttuurin tuoman ilon elämään. Samalla tuemme paikallisia kulttuurialan toimijoita. Kulttuuriala työllistää nimittäin noin 110 000 ihmistä Suomessa.
Kiertue starttasi kesäkuun alussa Ilmajoella Armi-oopperan kantaesityksestä ja jatkui Porin Kirjurinluodon kesäteatterissa ”Vaimoni on toista maata” -näytelmän parissa. Lisää kulttuurielämyksiä on luvassa pitkin kesää ja syksyä. Toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa kulttuurielämysten parissa!
Pihla Keto-Huovinen
Kasanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja