28.10.2014
Kun viime vuosituhannen lopussa tutkin oululaisten hyvinvointia, jouduin kysymään monia asioita Helsingistä, kun tietoa ei ollut paikallistasolla saatavissa. Viime vuosina kansainvälisissä tutkimushankkeissa tutkijana toimiessani olen puolestaan löytänyt tarvittavan tiedon usein Eurostatt tilastotietokannasta kansallisten tietolähteiden sijaan. On tuntunut varsin kummalliselta kysyä Helsingistä, miten meillä menee Oulussa tai Brysselistä, mikä on asiantila Suomessa.
On ainakin osin ymmärrettävää, ettei tietoa aina saa paikallistasolta. Paikallinen tiedonkeruu ei voi tiedonkeruuseen käytettävien resurssien rajallisuuden vuoksi olla aina ja joka paikassa yhtä systemaattista kuin tiedonkerääminen keskitetysti. Paikallistasolta saatava tieto on usein sirpaleista sen sijaan, että se olisi koottu systemaattisesti yhteen. Tiedonkeruu kansallisella tasolla tuottaa myös arvokasta vertailutietoa. Kansainvälisestä tietokannasta löytyvien osatyökykyisten työmarkkina-asemaa koskevien tietojen ja muiden vastaavien tietojen puuttumiselle kansallisista tietokannoista ei sen sijaan ole yhtä helppo löytää perustetta.
Vaikka työvoimatutkimuksen tilastot ovat vain yksi esimerkki, kuvaavat ne hyvin eroja kansallisessa ja kansainvälisessä tilastoinnissa. Suomessa kansalliset tilastot kertovat koko väestöstä tai erilaisten palvelujen käytöstä ja tukien saajista sen sijaan, että kohdejoukkona olisivat henkilöt, joilla on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus. Näin siitä huolimatta, että eurooppalaisen työvoimatutkimuksen tiedot osatyökykyisten työmarkkina-asemasta on kerätty kansallisesti. Ne on kuitenkin julkaistu ainoastaan osana kansainvälistä tietokantaa, josta moni ei osaa niitä etsiä. Täytyy myöntää, etten ensimmäistä kansainvälistä tutkimushanketta aloitellessani itsekkään ollut tietoinen noista tietolähteistä ja siitä, mitä kaikkea tietoa niistä on löydettävissä.
Tietoa kansallisista lähteistä turhaan etsiessäni olen pohtinut myös sitä, miksi tietoa ei löydy. Yhtenä syynä tähän lienevät henkilötietolain säädökset arkaluontoisten tietojen käsittelystä tai ehkä pikemminkin näiden säädösten tulkinnat. Henkilötietolaki ei kiellä tietojen tilastointia ja tutkimuskäyttöä. Käytännössä näytetään kuitenkin toimivan ikään kuin myös tietojen tilastointi olisi kiellettyä. En ole voinut välttyä ajatukselta, että vallitsevassa käytännössä on kyse pyrkimyksestä kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja tiettyjen ryhmien leimautumisen välttelemiseen. Aivan kuten palveluissa ensisijaisia ovat yleiset palvelut, erilaisia erityisryhmiä ei haluta erottaa omaksi ryhmäkseen myöskään tilastoissa.
Tutkijana pidän tärkeänä sitä, että päätökset perustuvat tietoon. Aina näin ei ole, tai käytetty tieto ei ole ainakaan riittävää. Tutkimuksien ja selvitysten tehtävänä on tiedon tuottaminen päätöksenteon tueksi. Kaikesta ei voida kuitenkaan tehdä tutkimusta. Jos tieto on muutoin vaikeasti saatavissa, ei se välttämättä saavuta päätöksentekijöitä. Olisikin paikallaan miettiä, miten tieto olisi nykyistä paremmin sitä tarvitsevien saatavilla, jottei meidän olisi tietoa tarvitessamme tarpeen kysyä muilta, miten meillä menee.
Anna-Liisa Lämsä
KT, tutkija
Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten hallituksen ja Kokoomuksen Naisten Liiton hallituksen jäsen
