29.10.2015
Vanhat keinot ovat usein parempia kuin pussilliset uusia. Miksi emme hyödyntäisi eri-ikäisten kohtaamisia esikoulussa ja vanhustenhoidossa? Nyky-yhteiskunnassa eri-ikäiset on sijoitettu eri paikkoihin. Esikoululaiset ovat keskenänsä, seniorit omissa aktivointiryhmissään ja sitä rataa. Kuulin taannoin pohjois-ruotsalaisessa kunnassa tehdystä onnistuneesta kokeilusta, jossa eri-ikäiset viettivät hedelmällistä yhteistä ja molempia osapuolia tyydyttävää oikeaa ”laatuaikaa”.
Ruotsalainen, itseään varamummoksi tituleeraava rouva kertoi kuinka mukavaa oli ollut lukea satuja tarhan lapsille. Tämä varamummo ihmetteli kuinka reippaita, rohkeita ja fiksuja nykylapset ovat. Mummi kertoi, että hänen aikanaan lapset eivät uskaltaneet puhua vanhojen ihmisten kanssa ja se ei ollut tapakaan silloisessa Ruotsissa. Lapset olivat osanneet keskustella ja jutella reippaasti vanhojen ihmisten kanssa. Hyvä kokemus oli ollut molemminpuolinen, koska varamummi kertoi saaneensa paljon uutta tietoa ja ajattelemisen aihetta lapsilta.
Jäin miettimään kuinka edullista, helposti järjestettävää ja antoisaa tällainen yhteistyö olisi kuntien eri hallintokuntien välillä. Meillä on vanhat, nuoret, työikäiset ja lapset omissa ”poteroissaan”, usein saman kunnan – verorahojen – alaisissa instansseissa ilman tahojen välistä dialogia.
Kuinka mukavaa lapsenlapsi-ikäisten tarhalaisten/esikoululaisten olisi kohdata ”varamummeja ja -pappoja” arjessa. Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta kuulla tarinoita vanhoilta ajoilta ja usein vanhat ihmiset taas eivät näe pientä väkeä omissa ympyröissään.
Samalla kun lapsille luetaan satuja, pieni väki voisi esimerkiksi opettaa miten tekstari lähetetään kännykällä tai tietokone pannaan käyntiin. Kohtaamiset eivät vaadi rahallista panostusta kunnalta, mutta ne vaativat uutta ajattelua ja hieman vaivannäköä virkamiesjohdolta ja henkilökunnalta.
En väitä, etteikö tällaista toimintaa jo jossain määrin tehdäkin Suomessa, mutta uskon, että toiminta on vielä lapsenkengissä ja ainakaan sitä ei ole organisoitu tai laitettu ”opetussuunnitelmiin” tai muihin hallintokuntien toimintasuunnitelmiin. Nämä olisivat sukupolvien välisen yhteiselon ja dialogin kannalta tärkeitä kohtaamisia.
Oma poikani kertoi kuinka oli ollut mukava käydä lukion äidinkielen tunnilla lukemassa sanomalehtiä vanhuksille. Opettaja ja toisaalta vanhainkodin hoitaja olivat nähneet vaivaa ottamalla selvää toisaalta nuoren, toisaalta vanhuksen taustoista ja sijoittanut yhteen sellaisia henkilöitä, joilla olisi mahdollisesti jotain yhteistä. Poikani kertoi, että oli ollut mukava kuunnella ”papan” sotajuttuja, kun oma sodan kokenut pappa on jo nukkunut pois.
Raija Lummi
Lapin Kokoomusnaisten pj, Kokoomuksen Naistenliiton liittohallituksen jäsen,
Lapin amk:n kielten ja viestinnän lehtori
