18.08.2021
Viimeiset pari päivää päällimmäisenä on ollut mielessä Afganistanin tilanne. Yhdysvaltojen vetäytyessä maasta 20 vuoden jälkeen, sunnalainen ääriliike Taliban on nopeasti vallannut Afganistanin ja hallitsee nyt käytännössä koko maata. Presidentti ja useat ministerit lähtivät salaa maasta. Taliban on saanut käyttöönsä myös valtavasti asearsenaalia.
Tällä hetkellä Afganistan on kaaoksessa ja epätoivoiset ihmiset pyrkivät maasta pois keinolla millä hyvänsä. Valitettavasti keinoja poispääsyyn ei kuitenkaan juurikaan ole. Uutiskuvat särkevät sydämen.
Miksi hätä on niin suuri?
Moni joutuu nyt pelkäämään, sillä Talibanin ihanteena on radikaali tulkinta sharia-laista. Se tarkoittaa merkittäviä heikennyksiä ihmisoikeuksiin ja etenkin naisten ja tyttöjen sortoa. Muistissa ovat edelleen kokemukset hirmuhallinnon kohtelusta, kun Taliban hallitsi Afganistania Yhdysvaltojen hyökkäykseen asti vuonna 2001.
Suuri huoli on myös väkivaltaisista kostotoimista, jotka voivat kohdistua länsimaita auttaneisiin paikallisiin sekä esimerkiksi ihmisoikeus- ja demokratiatyötä erilaisissa järjestöissä tehneisiin afgaaneihin. Useat mediat ovat raportoineet paikallisten hävittävän kiireellä esimerkiksi koulu- ja työtodistuksiaan, henkilöpapereitaan, valokuvia, sähköposteja, elokuvia, kirjoja ja musiikkia – eli kaikkea sellaista, mikä voisi liittää heidät toimintaan, jonka Taliban katsoo rangaistavaksi.
Miten Suomi on osallistunut?
Sota Afganistanissa on monimutkainen ja kestänyt pitkään. Suomi on osallistunut Yhdysvaltojen käynnistämään ISAF-kriisinhallintaoperaatioon vuodesta 2001 aina tähän kevääseen saakka. Suomi on tukenut Afganistania 20 vuoden aikana sadoilla miljoonilla euroilla: kriisinhallintaoperaatioon yli 300 miljoonaa ja kehitysapuun yli 400 miljoonaa. Kehitysapu on nyt keskeytetty.
Ovatko rahat menneet hukkaan?
Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin saadakseen Talibanin vallasta. Poliittisessa retoriikassa on puhuttu ”terrorismin vastaisesta sodasta”. Talibanien pitäminen pois vallasta onnistui niin kauan, kun joukot olivat Afganistanin hallinnon tukena. Yhdysvaltojen vetäydyttyä talibanit pääsivät karmaisevan nopeasti takaisin valtaan. Hajanainen ja hauras hallinto ei onnistunut juurruttamaan vaikutustaan kansalaisiin, muodostamaan yhtenäistä kansakuntaa ja luomaan luotettavia instituutioita. Voi toki olla montaa mieltä siitä, olisiko Afganistaniin alunperinkään pitänyt mennä, tai olisiko länsimaisen demokratian vientitavoitteiden sijaan pitänyt edetä enemmän paikallisten ehdoilla. Hukkaan ei kuitenkaan siellä tehty työ ole mennyt. Länsimaiden tukemana iso joukko afgaaneja on voinut elää vapaampaa elämää ja esimerkiksi kouluttautua. Sillä on merkitystä. Vaikka maassa on paljon korruptiota ja hankkeiden koordinaatiossa epäilemättä ollut haasteita, on tuellamme saatu hyvää aikaan.
Miten nyt käy tyttöjen koulunkäynnin ja tasa-arvon?
Koulutus on tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta keskiössä. Koulutuksen keskeytyminen on äärimmäisen surullista, sillä juuri tyttöjen koulutusmahdollisuudet ja muut tasa-arvon pienetkin kehitysaskeleet ovat keskeisiä saavutuksia, joita kuluneen 20 kymmenen vuoden aikana on länsimaiden tukemana Afganistanissa saatu aikaiseksi.
Kun Taliban viimeksi oli vallassa, oli tyttöjen koulunkäynti sekä naisten opiskelu ja työnteko kiellettyä. Taliban on ainakin toistaiseksi retoriikassaan ollut nyt maltillisempi, mutta useat asiantuntijat ovat suhtautuneet varsin epäilevästi liikkeen alustaviin lupauksiin mahdollistaa tytöille koulunkäyntiä jatkossa. Valitettavasti jo nyt onkin uutisoitu, että joillakin alueilla tyttöjä on käännytetty kouluilta ja naisia estetty pääsemästä yliopistolle tai terveyspalveluiden piiriin.
Toisaalta jonkinlaisia toivonpilkahduksia tuovat Unicefin kenttätoimistojen antamat kommentit siitä, että osa Taliban-liikkeen kannattajista on suhtautunut jopa myönteisesti tyttöjen koulunkäyntiin. Tällä hetkellä onkin äärimmäisen tärkeää luoda painetta Taliban-hallinnon suuntaan.
Tekikö Biden virheen?
Yhdysvaltojen presidentti on perustellut vetäytymistä sillä, etteivät Yhdysvaltojen sotilaat voi ikuisesti olla Afganistanissa. 20 vuotta on toki pitkä aika ja vetäytyminen ennemmin tai myöhemmin vääjäämätöntä, mutta hallitummin sen joka tapauksessa olisi voinut toteuttaa. Yhdysvallat epäonnistui täysin arvioimaan, kuinka nopeasti Taliban pystyy ottamaan alueita haltuunsa, pääkaupunki Kabulia myöten. Vetäytyminen on ollut kaikkea muuta kuin hallittu, kun omia työntekijöitä joudutaan evakuoimaan kiireellä kattojen kautta helikoptereihin. Uutiskuvissa historia toistaa itseään.
Läsnä ollessaan Yhdysvallat olisi voinut asettaa edellytyksiä vetäytymiselle ja edistää pyrkimyksiä rauhansopimukselle. (Trumpin ”diili” koski vain Talibania ja Yhdysvaltoja, eli jätti Afganistanin hallinnon ulkopuolelle. Tuo ”rauhansopimus” ei ole myöskään pitänyt.) Vielä ei ole tarkkaan tiedossa, minkälaisia sopimuksia Yhdysvaltojen vetäytymiseen ja vallan luovuttamiseen Talibaneille liittyy.
Mikä nyt on tärkeintä?
Länsimailla, myös Suomella, huomio on ensisijaisesti nyt siinä, että maasta saadaan evakuoitua omat kansalaiset sekä meille töitä tehneet. Eilen pois Afganistanista pääsi 18 suomalaista, mitä ilmeisemmin kansainvälisten kumppaneiden avustuksella. Mukana oli suurlähetystön työntekijöitä. Valtioneuvosto on tehnyt myös päätöksen 170 henkilön evakuoinnista. Tämä sisältäisi Suomelle töitä tehneitä afgaaneja perheineen. Heitä ei tiettävästi vielä ole saatu lennolle.
Valtavasti ihmisiä jää avun ulkopuolelle. Minusta Suomella on moraalinen velvollisuus auttaa pois maasta henkilöt, jotka ovat auttaneet Suomea ja suomalaisia Afganistanissa. He ovat vaarassa juuri siksi, että ovat tehneet yhteistyötä länsimaiden kanssa. Valtioneuvoston päättämä 170 henkilön rajaus ei pidä sisällään esimerkiksi niitä paikallisia, jotka ovat työskennelleet suurlähetystölle alihankintasopimusten kautta. Ulkopuolelle jää myös EU- tai kriisinhallintatehtävissä työskennelleitä. Hengenvaarassa on myös suuri määrä ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta esimerkiksi journalisteina tai erilaisissa järjestöissä. Moni on luottanut länsimaiden lupauksiin siitä, että meihin voi luottaa. Tuo luottamus asettaa heidät nyt vaaraan. Luottamuksen merkitystä voi pohtia paitsi moraalin, myös tulevien operaatioiden onnistumisen ja turvallisuuden kautta: jos näytämme nyt epäluotettavilta, meidän voi olla vaikea löytää luotettavia henkilöitä yhteistyöhön jatkossa muissa operaatioissa.
Minkälaista apua tarvitaan?
Vaikka käynnissäolevissa evakuoinneissa onnistuttaisiin, suurimmalla osalla Afganistanissa ei ole minkäänlaista toivoa pois pääsystä. Apua tarvitaan nopeasti paikan päälle. Maa on äärimmäisen köyhä ja viime päivinä hinnat ovat nousseet nopeasti. Uutisten mukaan pankit ovat kiinni, eikä automaateista saa rahaa. Ihmisillä on pulaa niin ruoasta kuin juomavedestä. Auttaa voi luotettavien järjestöjen kautta, esimerkiksi YK:n alaiset Unicef, UNHCR ja UN Women ohjaavat lahjoituksia tärkeään työhön alueella.
Mitä ei saa unohtaa?
Etenkin Afganistanin naiset ovat vedonneet vahvasti sen puolesta, ettei heitä unohdettaisi. Naiset saivat kahdenkymmenen vuoden aikana mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja nyt on uhkana, että nuo mahdollisuudet heiltä viedään. Esimerkiksi lukutaito on nyt koulutuksen myötä aikaisempaa useammalla tytöllä ja naisella, eikä sitä taitoa voi viedä heiltä pois, vaikka kirjat poltettaisiinkin uskonnollisen poliisin pelossa tai toimesta.
Kansainvälisen yhteisön on valtavan tärkeää pitää ihmisoikeuksia esillä. Niistä ei voi tehdä myönnytyksiä. Työtä ihmisoikeuksien puolesta riittää kaikkialla maailmassa. Uutiskuviin tuntuu mahtuvan kerrallaan vain yksi kriisi, mutta pidetään mielessä, että apua ja tukea tarvitaan monessa paikassa.
Mitä opimme?
Afganistanin sodan taustat ovat poliittiset. Yhdysvaltojen hyökkäyksen motiiveistakin ison osan voi arvioida pohjaavan nimenomaan sisäpoliittisiin intresseihin. Suomi lähti mukaan operaatioon tavoitteenaan edistää tyttöjen ja naisten asemaa, mutta poliittisena tavoitteena olivat myös läheiset suhteet Yhdysvaltoihin ja Natoon. Pidän hyvänä ideana, että Suomessa laaditaan selvitys Afganistanin operaatiosta ja tarkastellaan sen yhteydessä myös operaatiolle asetettuja tavoitteita.
Vaikka Afganistanissa on saatu myös hyvää aikaan, osoittaa tämänhetkinen tilanne myös epäonnistumisia länsimaille. Demokratiaa tai kehitystä ei voi viedä väkisin, eikä ylläpitää keinotekoisesti. Sen sijaan demokratiakehitystä ja rauhanpyrkimyksiä pitää aina tukea. Se on pohjaa muullekin kestävälle kehitykselle. Kestävää rauhaa ja kestävää maailmaa ei ole mahdollista rakentaa ilman multilateralismia.
Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kukaan ei tiedä tarkkaan. Tilanteella on joka tapauksessa kansainvälisiä vaikutuksia niin humanitaarisen avun, pakolaisuuden, kuin turvallisuuden näkökulmasta.
Tällä kriisillä on useita suurvaltapoliittisia intressejä, joita voidaan nähdä Yhdysvaltojen lisäksi etenkin Kiinan ja Venäjän tulevissa liikkeissä. Politiikassa pätee luonnon laki, jonka mukaan valtatyhjiö täyttyy aina. EU:n on oltava linjakas ja osoitettava johtajuutta.
Afganistanin tilanteen myötä pakolaisten määrä jälleen kasvaa. Tältäkin osin tarvitaan EU-tasoista ratkaisukykyä. Eurooppa löytää taas edestään sen, ettei aikaisempiakaan ongelmia ole pystytty ratkaisemaan kestävällä tavalla yhdessä.
Saara-Sofia Sirén
Kansanedustaja
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
