10.04.2015
Vaalityötä tehdessäni huomaan , miten turvallisuus puhuttaa ja huolestuttaa.
Me emme elä sellaisessa maailmassa, mihin olemme tuudittautuneet. Vaikka omassa arjessamme koemme olevamme turvassa, sekin tuntuu huolestuttavan. Voimmeko kulkea kaduillamme turvallisesti? Eikö meidän pitäisi voida ylittää Mannerheimintie turvallisesti yksillä liikennevaloilla ? Saammeko apua poliisilta sitä tarvitessamme? Meillä on Suomessa osaava, koulutettu ja korruptoitumaton poliisi, mutta maaseudulla heitä ei enää näe, eivätkä he kiireellisiin hätiin ehdi, vaikka taatusti haluaisivat meitä kaikkia auttaa. Eivätkä kaupungissakaan.
Turvallisuuteen kuuluu myös se, että tiedämme saavamme hyviä sosiaali- ja terveyspalveluja, kun niitä tarvitsemme. Nythän näin ei ole, vaan joudumme odottamaan ja jonottamaan.
Valtioiden sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat kokonaisuus, mutta nyt ulkoinen huolestuttaa enemmän. Vuoden 2011 hallitusohjelmaan kirjattu arvio, ettei turvallisuusympäristömme muutu sen kaudella, joten keskustelu turvallisuuden edistämisestä ei ole tarpeen ja siitä johtopäätös: ei tällä vaalikaudella NATOon, oli täydellisen väärä arvio. Ukrainan tapahtumat ja Krimin liittäminen Venäjään tulivat yllätyksenä. Miten ihmeessä? Viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien Kremlistä on kuultu lukuisissa eri tilanteissa , myös presidentti Putinin suulla, Venäjän aikeista palata suurvallaksi ja vahvistaa vanhoja etupiirejään kylmän sodan malliin. Voimankäyttö ei siis ole siirtynyt historiaan . Ja kansainväliset sopimukset on heitetty sivuun. Moskova kerskailee strategisilla ydinaseillaan ja meitä huolestuttavat Inkerinmaan Laukaalle ja Kaliningradiin sijoitetut ohjukset. Jatkossa pitää kuulla ja kuunnella huolellisemmin!
On luonnollista, että oman lähialueemme turvallisuus huolestuttaa meitä eniten. Mutta ajassamme on lukemattomia turvallisuusuhkia: Lähi-idän tilanne, ISISin uskonsodan julmuudet, Nigerian Boko Haram, Syyrian sisällissota, terrorismin leviäminen, virusperäisten sairauksien leviäminen, rotuvihan lisääntyminen eri puolilla Eurooppaa, sananvapauden rajoitukset Kiinassa jne. Listaa voisi valitettavasti jatkaa pitkään.
Loppuun pieni lainaus Uuno Kailaan runosta:
“raja railona aukeaa,
edessä avara itä,
takana länttä ja Eurooppaa,
varjelen vartija sitä”
Marjatta Rasi
Suurlähettiläs, oikeust.kand.
www.marjattarasi.fi
Kirjoittaa on Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Helsingin vaalipiirissä.
