31.01.2020

Kokoomuksen Naisten Liiton 100-vuotisjuhlavuosi on saatettu onnistuneesti päätökseen. Nyt on meidän aika kääntää katseet lähitulevaisuuteen. Huhtikuussa 2021 käydään seuraavat kuntavaalit. Näissä vaaleissa valitaan uudet valtuutetut päättämään kuntiemme asioista seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Kevään 2017 kuntavaaleissa Manner-Suomen kunnanvaltuustoihin valittiin yhteensä 8 999 valtuutettua eri puolueista, joista naisia on 3 514 ja miehiä 5 485. Naisten osuus kaikista valituista valtuutetuista oli 39 %. Kokoomuksen kannatus kevään 2017 kuntavaaleissa oli 20,7 %.

Kokoomuslaisia ehdokkaita tuli valituksi 1 490. Aivan uusia kokoomuslaisia valtuutettuja valittiin 646 ja uudelleen valittuja oli 844. Kokoomuslaisten valittujen valtuutettujen sukupuolijakauma oli 36 % naisia ja 64 % miehiä. Valtuustoon valittujen keski-ikä oli vaalipäivänä 49 vuotta.

Kuntavaalit ovat Suomen tärkeimmät vaalit. Sinä päätät, kuka pääsee päättämään asioista omassa kunnassasi. Äänestämällä pystyt vaikuttamaan mm. varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, päivähoitopaikkoihin, kulttuuri- ja sivistyspalveluihin, uusiutuvien energialähteiden käyttöön, sekä työllisyyden ja yritysten menestymisen edellytyksiin.

Me kokoomusnaiset olemme politiikan järjestötoiminnassa mukana, koska haluamme yhdessä rohkeasti tehdä hartiavoimin töitä paremman huomisen puolesta. Toiminnassamme yhdistyy vaikuttavuus, yhdessä tekeminen sekä poliittinen näkyvyys. Olemme nostaneet vuosikymmeniä esille epäkohtia ja etsineet niihin ratkaisuja.

Kannustan liittomme piirejä ja yhdistyksiä kohdistamaan toiminnan painopisteitä tuleviin kuntavaaleihin. Rohkaisen myös piiri- sekä yhdistysvaikuttajia olemaan esimerkkinä lähtemällä kuntavaaliehdokkaiksi.

Monet teistä ovat kuntien luottamustehtävissä. Olette tuoneet niihin arjen järjen ääntä sekä inhimillisyyttä. Olette vastuullisia ja tulevaisuuteen katsovia. Teitä jokaista tarvitaan tulevaisuudessakin vaikuttamaan kuntienne asioihin, puolustamaan naisten tasa-arvoa, perheitä, lapsia, nuoria ja äitejä.

Olette kokeneita kuntapoliitikkoja ja luottamushenkilöitä. Teillä on motivaatiota ja paloa lähteä tulevissakin kuntavaaleissa ehdolle. Lisäksi pystytte suosittelemaan kuntavaaleihin ehdolle lähtemistä ja kertomaan kokemuksenne kampanjoinnista. Ne naiset, jotka eivät tällä kertaa lähde ehdolle, ovat varmasti taustatukena oman yhdistyksen kuntavaalikampanjassa. Naisten rautaista kokemusta tarvitaan.

Kokoomuksen Naisten Liiton uuden liittohallituksen kaksivuotinen toimintakausi on alkanut. Kokoomusnaisilla tulee olemaan vahvat kuntavaaliteemat sekä kampanjaa tukevaa materiaalia jaettavaksi piireihin sekä yhdistyksiin. Liittohallitus kuuntelee mielellään teiltä ideoita ja ajatuksia tulevista kuntavaaleista.

Meillä kokoomusnaisilla on politiikassa toimimisen kokemusta. Olemme kouluttautuneita,

kyvykkäitä sekä rohkeita naisia. Meidän osaamiselle on todellista käyttöä tulevaisuudessakin suomalaisessa kuntapolitiikassa. Suomalainen yhteiskunta ja kuntakenttä muuttuu. Ja me kokoomusnaiset olemme muutoksessa mukana.

Nyt on meidän aika.

Larisa Arminen
Kokoomuksen Naisten Liitto ry, varapuheenjohtaja
Kaakkois-Suomen Kokoomusnaiset ry, puheenjohtaja
050-64912
larisa.arminen@geocom.fi
“Yhdessä vahvemmiksi!”

Jaa sisältö: