19.09.2014
Työttömyys koskettaa Suomessa jo noin miljoonaa ihmistä suoraan tai epäsuorasti, työttömiä työnhakijoita on 350 000. Maa on ajautunut massatyöttömyyteen, joka on poikkeuksellisesti sekä rakenteellista että taloussuhdanteiden aiheuttamaa. Vaikka julkisessa keskustelussa työttömistä usein puhutaankin yhtenä homogeenisena ryhmänä, jokaiselle heistä tilanne on omakohtainen ja yksilöllinen. Seuraukset näkyvät jo paikkakuntakohtaisestikin kasvavina ongelmina.
Suomi tarvitsee selviytyäkseen sekä vanhemman sukupolven ammattitaidon ja osaamisen hyödyntämistä että työllisen tulevaisuuden nuorille, sanoo Minna Talonen, Pirkanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys ja yli 55-vuotiaiden ammattilaisten työttömyys ovat syiltään ja seurauksiltaan erilaisia. Siksi myös ratkaisuja täytyy suunnitella eri tavoin.
Nuoret tarvitsevat työkokemusta, mahdollisuuden aloittaa työuransa ja kiinnittyä yhteiskuntaan. Toisaalta monet vanhemmat työttömät haluavat jatkaa töitä, mutta työuraa ei voi pidentää ilman työpaikkaa.
Yhteiskunnan kannalta on tärkeää saada nuoret töihin. Oppisopimuskoulutus on hyvä työhön ja työtapoihin opettavana välineenä. Siihen kannattaa panostaa. Myös jo koulutuksen saaneiden nuorten työura voisi alkaa ”kisällinä”, sillä koulutus antaa vasta valmiudet kehittyä oikeaksi ammattilaiseksi. Ohjaajiksi tulisi sitouttaa kokeneita, ehkä jo työttömyysuhan alla olevia henkilöitä. Näin saataisiin yhdistettyä kokemus ja uudet opit. Työtehtävien jakamisen tulisi näkyä myös ansioissa.
Eliniän odote on noussut ja eläkeikää lähestyvät ovat fyysisesti yhä terveempiä. Lukuisat heistä haluaisivat ja jaksaisivat jatkaa työuraa jopa yli 10 vuotta, mutta valitettavan usein työntö pois työmarkkinoilta on heidän kohdallaan todellisuutta. Ruotsissa ongelmaan on tartuttu ja työuria onnistuttu pidentämään. Jotakin on tehtävä myös Suomessa, sillä yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että vanhempien työntekijöiden ammattitaito, kokemus ja koulutus käytetään hyödyksi.
Työttömyys on Suomelle suuri haaste. Pirkanmaan Kokoomusnaiset korostaa, että innovatiivisilla työvoimapoliittisilla tukitoimilla, oppisopimuspaikoilla ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä voidaan saada järkeviä, työllisyyttä tukevia ratkaisuja aikaan.
Lisätietoja:
Minna Talonen
puheenjohtaja, Pirkanmaan Kokoomusnaiset ry
gsm 040 147 0806
minna.talonen@tehy.fi
Aiempi
Terveisiä Strasbourgista