21.03.2022
Oletko hankkinut kokemusta järjestötyöstä? Oletko organisointikykyinen ja kiinnostunut järjestön kehittämisestä? Sykkiikö sydämesi politiikalle ja onko naisjärjestötoiminta sinulle tuttua?
Saatat olla hakemamme vapaaehtoistyön koordinaattori!
Kokoomusnaiset etsii joukkoonsa oma-aloitteista ja aikaansaavaa vapaaehtoistyön koordinaattoria, jonka pääasiallisena toimenkuvana on vastata Kokoomusnaisten piirijärjestöjen toiminnasta ja niiden kehittämisestä, koordinoida Kokoomusnaisten tapahtumia sekä auttaa eduskuntavaalien valmistelussa ja kampanjoinnissa. Tehtävään kuuluu myös viestinnän avustavat tehtävät.
Tehtävässä parhaimmat edellytykset antaa hankittu kokemus järjestötyön kehittämisestä, ihmisten osallistamisesta, soveltuva korkeakoulututkinto tai muu soveltuva koulutus, hyvä organisointikyky sekä osaamista sisäiseen viestintään liittyvistä tehtävistä ja sosiaalisen median kanavista. Eduksi katsotaan poliittisen kentän ja naisjärjestöjen tuntemus. Ennen kaikkea odotamme kuitenkin innokasta tekemisen asennetta.
Vapaaehtoistyön koordinaattori työskentelee Kokoomuksen Naisten Liiton keskustoimistolla Helsingissä. Tehtävä on kokoaikainen (37,5 h/vko), ja työhön liittyy myös ilta- ja viikonlopputöitä sekä matkustamista. Tehtävässä on etätyömahdollisuus.
Toivomme vapaaehtoistyön koordinaattorin aloittavan tehtävässään huhtikuun alussa. Tehtävä on määräaikainen huhtikuun 2023 loppuun. Tehtävän palkkaus on alkaen 2700 €. Rahapalkan lisäksi tehtävään kuuluu puhelin-, lounas- ja virike-etu sekä työterveyshuolto.
Toimi nopeasti! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti oikean henkilön löydyttyä.
Lähetä meille vapaamuotoisen hakemuksesi ja CV:n viimeistään 3.4.2022 pdf-tiedostona, jonka tiedostonimestä löytyy oma nimesi, sähköpostiviestin otsikolla ”HAKEMUS vapaaehtoistyön koordinaattori” sähköpostitse niina.puikkonen@kokoomusnaiset.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa pääsihteeri Niina Puikkonen, soittoajat torstaina 24.3. kello 10–12 tai keskiviikkona 30.3. kello 15–17.
