21.09.2024

Rauha on pyrkimys ihmisten väliseen sopuun ja edistää turvallisuuden tunnetta. Rauha on minulle kaikki kaikessa, turvattua elämää ja turvallisuutta. On koti missä asua, perhe, ystäviä ja rakkautta. Ihminen hyväksytään omana itsenänsä, eikä hän tule kiusatuksi tai syrjityksi ja hänen ihmisoikeutensa on turvattu.

Lapsuuteni oli hyvin onnellinen ja turvattu. Mistään ei ollut ikinä pulaa. Eräänä päivänä syttyi sisällissota ja radiossa kerrottiin, että valtio ei enää pysty suojelemaan kansaa. Olin todella peloissani. Meillä ei ollut enää rauhaa. Silloin isä ja äiti päättivät, että meidät lapset oli saatava turvaan. Äiti ja isä jäisivät pitämään taloa pystyssä. Kun lähdimme sotaa pakoon, pakkasin mukaani vain muutamia vaatteita ja valokuvia.

Niin kuin monet muut pakolaiset, myös minä kuvittelin, että palaisin pian kotiin, ja että elämä olisi tauolla vain hetken. Kului kuukausia ja vuosia. Eräänä päivänä kysyin itseltäni, voinko uskoa enää tulevaisuuteen. Minun oli oltava piilossa, pelotti, enkä tiennyt mitä huomenna tapahtuisi. Ei ollut kotia, ei mitään. Aloin jo miettiä, onko minulla mitään oikeutta elää? En tiennyt enää mikä on tärkeää tai kuka olen.

Tulin Suomeen kiintiöpakolaisena. Vihdoin minulla oli uusi turvallinen maa elää. Suomeen pääseminen merkitsi minulle mahdollisuutta uuden elämän aloittamiseen. Kun tulin Suomeen tunsin jälleen olevani turvassa ja sain mielenrauhaa monien vuosien pakomatkani jälkeen. Suomessa toivoni vihdoin palasi ja aloitin rakentamaan elämääni alusta. Suomessa sain koulutuksen ja työpaikan, perustin perheen ja lopulta oman yrityksen. Tein asiat eri järjestyksessä, mistä lapsena ennen sotaa haaveilin. Suomeen pääseminen auttoi minua uskomaan siihen, että voin saavuttaa unelmani. Nyt olen äiti, vaimo, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu ja minulla on myös monia luottamustehtäviä.

Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus elää rauhassa. Asiat tulisi voida aina ratkaista rauhan keinoin. Erimielisyydet ja sota tuovat vain vihaa, kuolemaa, pelkoa, kaaosta ja epätoivoa. Sodalla saavutettu voitto on aina saatu tuholla ja tahrattu verellä. Sotien suurimmat kärsijät ovat tavallisia kansalaisia. Suomi on puolustanut itsenäisyyttään sodissa ja onnistui säilyttämään sen. Sotien hinta oli kuitenkin kova, sillä menetimme paljon ihmishenkiä sekä laajoja alueita maata. Sotien aikana myös suomalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään pakoon. Yli 400 000 suomalaista joutui aloittamaan elämänsä alusta uudessa paikassa. Tiedän omasta kokemuksestani, ettei se ole helppoa. Minun tavoin myös Suomen evakot varmasti ajattelivat, että jonain päivänä he pääsisivät palaamaan synnyinseudulleen.

Suomen itsenäisyys, rauha ja turvallisuus merkitsevät minulle sitä, että saamme elää turvassa omassa kotimaassamme. Täällä on mahdollisuus opiskella vapaasti, harrastaa, ja saavuttaa ihan mitä tahansa haluaa. Toivon, että rauha säilyy Suomessa tulevaisuudessakin ja ihmiset olisivat valmiita auttamaan niitä, jotka joutuvat pakenemaan kotimaastaan. Meillä kaikilla suomalaisilla on siihen mahdollisuus, ja se on myös velvollisuutemme. Omassa elämässäni ja omalla toiminnallani haluan kaikin tavoin olla rauhan puolella. Puhun tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta ja rasismia vastaan. Rukoilen usein ja kiitän suurta kiitollisuutta tuntien Jumalaa kaikesta hyvästä elämässäni. Haluan auttaa ihmisiä ja olla toisille ihmisille hyvä. Uskon ihmisten hyvyyden toisiaan kohtaan olevan myös vahvasti rauhaa luova asia.

Rita Kostama
Kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuutettu ja vuoden pakolaisnainen 2016

Jaa sisältö: