10.03.2015
Sunnuntaina vietettiin vuosittaista Naisten Päivää. Päivällä ei kovin kummoisia perinteitä ole Suomessa. Naisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi kuitenkin keskustelua käydään yritysten hallitusten sukupuolikiintiöistä vanhemmuuden kustannusten jakamiseen ja palkkaerojen kaventamiseen.
Asenteet muuttuvat varsin hitaasti. Itse kierrän aktiivisesti vaalikentillä ja suuri vastuu perheen arjesta jää nyt aviomiehelleni. Aika moni on päivitellyt tilannetta, miten mieheni oikein jaksaa. Kuinka monelle työssäkäyvälle perheenäidille on osoitettu vastaavaa lämpöä repliikeillä: ”Miten olet nyt jaksanut, kun joudut laittamaan ruokaa.”. ”On sinulla tosi raskasta, kun joudut pesemään pyykkiäkin!” No ei tietenkään kenellekään.
Tällainen kuuluu naisten perussettiin: hoitaa oman uran päälle lapset hoidosta, kaupassakäynti, ruuan laitto, pyykkihuolto, ulkoilu, iltapalat, pesut, nukutukset, imurointi, astianpesukone ja mielellään vielä pieni jumppa iltapuhteeksi.
Hieman yllättäen nimenomaan naiset vastustavat vanhemmuuden kustannusten jakamista tasaisemmin. Kun vanhempainvapaita halutaan osoittaa molemmille vanhemmille, aika moni on sitä mieltä, että perheiden pitää päättää asioista itse. Totta kai pitää päättää itse, ei sitä ole kukaan muuttamassa. Mutta pitääkö yhteiskunnan taloudellisesti tukea perheiden valinnanvapautta kaikissa tilanteissa, se onkin kokonaan eri kysymys.
Toinen argumentti perheiden valinnanvapauden ohella on se, että naiset nyt vaan tienaavat vähemmän ja siksi miehet eivät voi jäädä kotiin. Hieno kehäpäätelmä, jossa tilanne ei koskaan korjaannu, ellei naisten työura pitene ja ansiotaso sen myötä parane vanhemmuutta jakamalla. Voitaisiinhan vanhempainrahan määrittämiseksi ottaa koko perheen yhteenlasketut tulot, mikäli molemmat käyttävät vanhempainvapaata.
Naisten asema ei oikene etenkään hallituskiintiöillä, sillä siinä asiaa lähdetään korjaamaan väärästä päästä. Sen sijaan naisten urakehitystä voidaan edistää virkojen tasa-arvoisella täytöllä. Jos esimerkiksi lääkäriksi valmistuneista 60% on naisia, miksi virkoja täytettäessä vain 10% on naisia. Julkisen sektorin on oltava tässä esimerkkinä ennen kuin ryhdytään säätelemään yksityisten yritysten hallituspohjaa.
Sivistysvaltiossa vanhemmuuden kustannukset on aika jakaa molempien vanhempien kesken. Jos Suomella olisi varaa pohjoismaiseen 6+6+6 malliin, jossa vanhempainrahakausi pitenisi nykyisestä 10 kuukaudesta 12:een tai jopa 18:aan, tilanne menisi oikeaan suuntaan. Mallissa edellytetään, että kumpikin vanhemmista pitää yhden 6 kuukauden jakson kolmesta. Ruotsissa isien vanhempainvapaat ovat jo pikemmin sääntö kuin poikkeus.
Keskustelu vanhemmuuden kustannusten jakamisesta johtaa helposti kysymykseen, ollaanko siis isiä pakottamassa kotiin. Ei, ei olla pakottamassa, sillä eikö pääosalle isistä isyys ole vapaaehtoinen tehtävä, johon liittyy tiettyjä velvoitteita? Kysymys on yksinkertaistetusti siitä, mitä yhteiskunta tukee rahallisesti ja mitä se ei tue. Miksi yhteiskunnan pitäisi ensin korkeasti kouluttaa tasapuolisesti naiset ja miehet ja sen jälkeen rahallisesti tukea mallia, joka estää naisten ura- ja palkkakehitystä?
Jotta Suomi kehittyy suuntaan, jossa molempien sukupuolten osaaminen kyetään hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla, on siis aivan ensin vaikutettava asenteisiin ja lähdettävä tyvestä liikkeelle. Hallituskiintiöiden sijaan on kiinnitettävä huomiota virkojen tasa-arvoiseen täyttöön. Vanhemmuuden kustannukset on kyettävä jakamaan molempien vanhempien kesken heti alkavalla hallituskaudella. Perheillä pitää olla jatkossakin valinnanvaraa, mutta yhteiskunta voi osallistua taloudellisesti vain tasapuolisiin ratkaisuihin.
Niin, mitäs me tytöt tästä ollaan mieltä? Jatketaanko vanhaan malliin vai astutaanko sen paljon puhutun ”lasikaton” läpi?
Sanna Vauranoja
Yrittäjä, diplomi-insinööri
www.sannavauranoja.fi
Kirjoittaja on Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Kaarinasta, Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Kokoomusnaiset julkaisee kokoomuslaisten naisehdokkaiden blogikirjoituksia aina 18.4.2015 saakka.
