12.04.2015
Suomi tarvitsee uusia työpaikkoja ja katseet kääntyvät pk-yrityksiin. Erityisesti pienissä ja nuorissa yrityksissä on valtavasti potentiaalia työllistäjinä mutta potentiaalin hyödyntäminen ei onnistu pelkkiä toiveita ilmaan heittämällä.
Teen itse työtä pk-yritysten kanssa ja tapaan viikoittain yrittäjiä, jotka kyllä haluaisivat palkata uuden työntekijän, mutta pienelle työnantajalle riski ja kustannukset ovat liian suuret. Muutaman työntekijän yrityksen pitäisi nostaa vuosittaista liikevaihtoaan suhteettoman paljon, jotta selviäisi kaikista työnantajan maksettaviksi koituvista kustannuksista.
Pienet ja nuoret yritykset on nostettava työllistämisen keihäänkärjiksi tarjoamalla niille ”maailman paras työllistäjän suoja”. Koeajan pidentäminen kuuteen kuukauteen on askel oikeaan suuntaan, mutta ei riittävä. Britanniassa koeaikaa on pidennetty peräti kahteen vuoteen ja Saksassa irtisanomissäännökset eivät koske lainkaan alle 10 henkeä työllistäviä yrityksiä. Jos haluamme uutta kasvua, meidän on pantava vielä paremmaksi.
Miten olisi kolmen vuoden työmarkkinakokeilu, jonka ajaksi alle 5 vuotta vanhat ja alle 10 henkeä työllistävät yritykset vapautetaan kokonaan työehtosopimusten yleissitovuudesta? Tämä tarjoaisi mahdollisuuden palkata uusia työntekijöitä matalalla kynnyksellä ja tilaisuuden sopia työehdoista paikallisesti. Moni yrittäjä uskaltaisi palkata ensimmäisen työntekijänsä ja moni kasvuyritys ehtisi luoda voittavan kokoonpanon. Mikä tärkeintä, kokeilu tarjoaisi työnhakijoille paremmat mahdollisuudet työllistyä.
Yrittäjät eivät takuulla irtisanoisi tai vaihtaisi työntekijöitä omaksi huvikseen, vaan vasta äärimmäisenä keinona turvata koko työyhteisönsä kilpailukyky. Kolmen vuoden kuluttua voitaisiin arvioida tulokset ja päättää pysyvämmistä muutoksista.
Ykkösasiamme on saada suomalaiset töihin ja yrityksemme kukoistamaan! Siitä seuraa muukin hyvinvointi. Työn kautta!
Sirpa Seppä
Markkinointiyrittäjä, KTM
www.sirpaseppa.fi
Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Pirkanmaan vaalipiirissä.