Sosiaalinen välittäminen koronaeristyksen aikana

Maailmassa on eletty pitkään vaikeaa ja erilaista arkea. Korona on aiheuttanut kaikille meille, ikään katsomatta jonkinlaista epävarmuutta, huolta ja stressiä elämässämme.

Hallitus linjasi heti alkuun monia eri sääntöjä koskien yli 70-vuotiaita. Säännöt herättivät paljon epävarmuutta ja lisää huolta. Kun kiellettiin tapaamasta muita kuin perheenjäseniä, saatettiin viedä ikäihmisen elämästä kaikista tärkein ilon aihe. Kun hoivakoteihin ja palvelutaloihin ei enää saanut mennä vierailemaan edes oma puoliso tai lapsi, tuntui se kovin väärältä. Kun ajattelen niitä ikäihmisiä, joiden elämä on jo loppupuolella, nämä rajoitukset raastavat sydäntäni. Olisi ollut toivottavaa, että sääntöjä olisi voitu sovittaa tapauskohtaisesti. Nyt valitettavasti olemme saaneet lukea ja kuulla tarinoita siitä, kuinka moni on menettänyt vanhempansa korona-aikana niin, ettei itse ole päässyt lähelle, kun on ollut lähdön hetki. Se on varmasti jättänyt syvät arvet sisimpään.

Eristyksissä eläminen on johtanut yksinäisyyteen myös niiden ihmisten piirissä, joilla oli sosiaalista elämää aiemmin edes jonkin verran. Kun vierailut ja näkeminen on kielletty, tulisi miettiä muita keinoja, joilla olisi mahdollista pitää yhteyttä ja ilahduttaa läheisten arkea.

Kaikilla ikäihmisillä ei ole tarvittavia välineitä, esimerkiksi tietokonetta, saati älypuhelinta, minkä avulla voisi saada livepuheluita aikaiseksi. Toimintakyky alenee hyvinkin nopeasti, kun arjen pienet rutiinit jäävät pois. Kun ei lähde edes käymään pienellä kävelyllä, on pian edessä liikuntakyvyn menetys. Olisi ollut toivottavaa, että hoivakodeissa ja palvelutaloissa olisi voitu järjestää jotain toiminnallista toimintaa koronan aikana, jottei kunto sekä mieli romahda täysin. Olen kuullut fysioterapeuteilta ikäviä uutisia siitä, kuinka monella kunto on romahtanut melkein täysin vuoden aikana. Vielä ennen koronaa virkeät ja liikkuvat ikäihmiset ovatkin nyt todella huonokuntoisia.

Totta on, että koronan alussa ilmassa oli paljon epävarmuutta siitä, miten tulisi toimia. Olisin kuitenkin toivonut, että koska muut kuin henkilökunta eivät päässeet palvelutaloihin, hoitajien työtä olisi ohjattu enemmän asioihin, joilla on merkitystä fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Olen ikävä kyllä työssäni kotipalvelutyöntekijänä kuullut monen sanovan olevansa todella yksinäinen. Moni on jopa toivonut pääsevänsä pian pois täältä. Ei ole elämässä enää sisältöä.

Muistakaa läheisiänne, vaikka postikortilla, kirjeellä tai kukilla. Ne voivat tuoda suurta iloa ja jaksamista tähän vaikeaan aikaan. Sosiaalinen vastuunkanto on nyt erittäin tärkeässä roolissa.

Kati Seppälä

Kuopion seudun Kokoomusnaiset Pj.