11.11.2015
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksella haetaan ratkaisua kustannuskehitykseen. Ihmisten hyvinvointi ja terveyserot ovat todellisia ja niihin halutaan päästä vaikuttamaan. Julkisen talouden kestävyysvaje on tiedostettu jo pitkään.
Sote- palvelurakenne uudistetaan ensin. Rahoitusmalli on edelleen auki. Lakivalmistelu etenee. Päivystäviä sairaaloita jää 12 ja osa nykyisistä keskussairaaloista joutuu supistamaan toimintaansa. Tulossa on 15 sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta.
Aluesairaalat joutuvat myllerrykseen. Huoli aluesairaaloiden leikkaustoiminnasta on nyt itsellänikin. Salossa on hiljattain rakennettu uudet leikkaussalitilat. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä yksi sairaalastrategia ja organisaatiomalli huomioi kyllä yhteistyön mahdollisuudet, mutta valtakunnallisesti aluesairaaloita ollaan ajamassa kuntouttavaan vanhustenhoidon suuntaan. Salossa loppuvat synnytykset ja lastenvuodeosasto 20.12.2015. Toiminnan jatkojärjestelyistä käydään vastuullista keskustelua. Henkilöstö jakautuu kahtia, kun töitä on vakinaiset ensin ja sijaisille tarpeen mukaan periaatteella. Tunnelma on hektinen ja vaativa!
Vuoden 2016 alusta pitää olla tietoa, mitä Salossa tehdään. Kuka tekee ja mitä. Sytostaattihoidon alkamisesta on olemassa rakentava keskustelupohja ja koulutus käynnistynee keväällä. Mikä on sairaanhoitopiirin linja ja Sote-uudistuksen lopputulos. Haasteet näkyvät ja tuntuvat omassa työssäni lähisairaalassa. Oma havaintoni on se, ettei Turku pysty kaikkea yksin hoitamaan ja Saloon on hyvä yhteys. Yhteistyön hedelmää ei saisi hukata, vaikka uudistuksia tehdäänkin rajussa tahdissa.
Elina Suonio-Peltosalo
Salon Kokoomusnaisten puheenjohtaja
Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen
044 0477287
elina@elinasuoniopeltosalo.fi
