21.06.2022

Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään valtavalla kiireellä historian suurinta järjestämismuutosta ja pitkän linjan erikoissairaanhoidon ammattilaista hirvittää vauhti ja vaaralliset tilanteet. On totta, että näin ei voi jatkua. Jotain on tehtävä kulujen kasvun hillitsemiseksi ja kansalaisten tasa- arvoisen hoitoon pääsyn ja palvelujen saamisen turvaamiseksi. Korjaamista on valtavasti, ja nimenomaan perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Toivottavasti tätä työtä nyt hyvinvointialueiden toimesta aloitetaan ja viedään maaliin.

Tekemistä riittää. Myös hoidonporrastusta perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on ilman muuta kehitettävä ja uusia tapoja asioiden tekemiseen on löydyttävä ja löydettävissä. Mutta samalla, kun kehittämistä ja uudistumista tarvitaan jossain, ei pidä korjata toisaalla sellaista, mikä ei ole rikki.

Erikoissairaanhoito on Suomessa ollut tutkitusti kustannustehokasta ja korkealaatuista. Toivottavasti näin tulee olemaan jatkossakin, koska kaikkien peräänkuuluttamat ennalta ehkäisevät terveystoimet tulevat näyttämään vaikutuksensa vasta vuosien ja sukupolvien päästä. Lähivuosien tilanteeseen ei niillä ehditä vaikuttaa. Suomalainen erikoissairaanhoito, etenkin yliopistosairaalat ovat vastuussa koulutuksesta, tutkimuksesta ja kehittämisestä. Kukaan ei tunnu muistavan tätä sotekiimassaan. Hyvinvointialueiden rahoituksessa ei tätä ole huomioitu mitenkään. Hallitus veti yliopistosairaaloiden hyvinvointialueiden erillisrahoituksen pois, tai ainakin niin sanotusti ”holdiin”, parin isomman ei-yliopistosairaala-alueen aloittaessa kitinän ja unohtaessaan mm. sen, että yliopistosairaaloilla on monta erityistehtävää, joita muut hyvinvointialueet tarvitsevat.

Me tarvitsemme heti selkeät linjaukset ja rahoitussuunnitelmat yliopistosairaaloiden toiminnan varmistamiseksi. Yliopistosairaaloiden merkitys kaikkien terveydenhuollon, ei pelkästään lääketieteen, ammattilaisten koulutuksessa on aivan oleellinen. Hoitotieteen laitoksissa tehdään terveydenhuollon ja hoitotyön tutkimusta, kehitetään toimintamalleja näyttöön perustuen, aivan kuten lääketieteenkin tutkimuksen ja kehityksen suhteen. Yhteistyö yliopiston ja muiden oppilaitosten välillä on tiivistä. Terveydenhuoltoalan henkilöstöpula ja opiskelijoiden rekrytointiongelmat vain pahenevat, jos meillä ei ole tarjota huippuluokan opetusta asianmukaisesti rahoitetuissa oppilaitoksissa riippumatta siitä, millä opetusasteella ollaan tai mitä ammattiryhmää koulutetaan. Mikäli hyvinvointialueitten rahoituksessa ei näitä asioita muisteta, tarkoittaa se kaiken tutkimuksen ja opetuksen alasajoa.

Jos me haluamme, että Suomi on jatkossakin terveydenhuollon huippumaa ja kansalaisten saatavilla on vaikuttavaa, kustannustehokasta ja näyttöön perustuvaa terveyden- ja sairaanhoitoa, on meillä oltava vahva, taloudellisesti tukevalla perustalla oleva yliopistosairaalaverkosto muiden oppilaitosten tukena ja tukemana.

Jaa sisältö: