22.11.2024
Keskituloiset, ruuhkavuosien keskellä ponnistelevat perheelliset veronmaksajat ovat verovaroin rakennetun Suomen todellinen selkäranka. Heidän panoksensa ja ponnistelunsa pitävät yhteiskuntamme pyörät pyörimässä – mutta saavatko he siitä oikeasti vastinetta?
Tämä verotuloja merkittävästi kartuttava joukko kantaa usein yhteiskunnan suurimman taloudellisen vastuun. Siitä huolimatta keskituloiset jäävät helposti päätöksenteon sivustakatsojiksi, työn ja perhearjen puristuksessa. Selkäranka taipuu, mutta kuinka kauan se kestää?
Arjessa tasapainotellaan vaativien työpäivien ja perheen huolien välillä. Kiristyvä taloustilanne ja jatkuvasti esiin nousevat leikkausuhat herättävät huolta: kuinka perheet pärjäävät, jos arjen peruspalvelut alkavat sakata? Samaan aikaan ymmärretään, että julkisen talouden on oltava tasapainossa, jotta palvelut säilyvät. Talouden realismi on välttämätöntä, mutta sen ei tulisi tarkoittaa, että arjesta tehdään entistä raskaampaa niille, jotka jo nyt kantavat suurimman vastuun.
Yhteiskunnan vaikeassa taloustilanteessa on pidettävä kirkkaana mielessä, että toimivat peruspalvelut, kuten koulut ja varhaiskasvatuspalvelut, ovat paitsi perheiden arjen tukipilareita, myös koko toimintakuntoisen talouden ankkuri. Ilman laadukkaita palveluita työssäkäynti vaikeutuu ja verotulot kärsivät; heikentyvän arjen hinta näkyy heti. Arjen ei tarvitse olla juhlaa, mutta sujuvaa ja mielekästä sen on oltava.
Tarvitsemme rohkeutta tehdä viisaita ja vaikuttavia päätöksiä, jotka turvaavat laadukkaat peruspalvelut ja keskituloisten perheiden arjen. Veronmaksajilla on oikeus odottaa tätä yhteiskunnalta. He eivät ansaitse lisää taloudellista tai henkistä painetta. Meidän on varmistettava, että selkäranka ei katkea – sillä ilman sitä, me kaikki horjumme.
Teresa Rautapää
Opettaja ja lahtelainen kuntapäättäjä
Liittohallituksen varajäsen